Antti Häkkänen: Suomi ja USA syventävät teknologiayhteistyötä

Puolustusministeri muistuttaa tieteen ja tutkimuksen merkityksestä turvallisuudelle.
Antti Häkkänen ja Heidi Shyu.
Antti Häkkänen ja Heidi Shyu.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoo yhdessä Yhdysvaltain apulaispuolustusministeri Heidi Shyun kanssa, että maat syventävät yhteistyötä tutkimuksen ja teknologian parissa. Häkkänen kertoi asiasta tuoreeltaan Facebookissa.

– Demokraattisten maiden tulee säilyttää teknologinen etumatka, jotta kansallinen turvallisuus voidaan varmistaa kaikissa olosuhteissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Puolustusministeri muistuttaa, että Yhdysvallat on maailman teknologiajohtaja ja kärkimaa tieteessä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Häkkänen lisää, että myös Suomen huippuosaaminen tietyillä sektoreilla maailman kärkeä. Kiitosta saavat myös hallituksen tekemät panostukset tutkimukseen. 

– Tiede ja tutkimus ovat turvallisuudelle elintärkeitä, Häkkänen toteaa.

 

Presidentti kertoo odottaneensa suurempaa myllerrystä markkinoilla.
Kristi Raikin mukaan USA:n öljypäätös antaa toivoa Kremlille.
Iranin hyökkäykset piinaavat kansainväliselle kaupalle elintäkeää Hormuzinsalmea.
Mainos