Israel iski takaisin – Evp-kenraali: Lisää on tulossa

Räjähdyksiä on kuultu Iranin keskiosassa.
Israelin on kerrottu tehneen kostoiskun Iraniin. Kuvakaappaus videolta: X
Israelin on kerrottu tehneen kostoiskun Iraniin. Kuvakaappaus videolta: X

Israel on tehnyt varhain perjantaiaamuna ohjusiskun Iraniin. Räjähdyksiä on BBC:n mukaan kuultu maan keskiosassa sijaitsevan Isfahanin kaupungin lähistöllä.

Isfahanissa on Iranin lentotukikohta ja lähistöllä on useita sotilastukikohtia. Kyseessä on BBC:n mukaan kosto Iranille, joka hyökkäsi viikonloppuna Israelia vastaan yli 300:lla ohjuksella ja lennokilla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhdysvaltain armeijan Euroopan joukkojen entinen komentaja, kenraaliluutnantti (evp.) Mark Hertling kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että lisää iskuja on todennäköisesti luvassa.

Hän toteaa, että Iranin  isku epäonnistui, mutta Israelin lähettämät muutamat ohjukset näyttävät osuneen kaikki maaliin.

Hänen mukaansa Israelin viesti Iranille on selvä.

– Te ette voi iskeä meihin, me voimme iskeä teihin (jopa Syyrian ja Irakin yli).

Yhdysvaltain entinen apulaisulkoministeri Mark Kimmitt kertoo BBC:lle, että Isfahan on Iranin ydinohjelman keskus koulutuksen ja tutkimuksen saralla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Se on siis todennäköisin paikka, johon Israel iskee, koskaa koska tällä hetkellä israelilaisten suurin pelko on jatkuvien ohjusiskujen sijaan tulevaisuuden ydinvalmius.

 

Lähi-idän konfliktin pitkittyminen uhkaa keskeyttää öljyn ja maakaasun toimitukset laajasti.
Kohteena oli USA:n ja Britannian yhteinen sotilastukikohta Diego Garcia.
Liittymisestä yhteislausumaan kertoi presidentti Alexander Stubb.
Mainos