Lauha sää jatkuu, lämpöasteita jopa yli viisi

Sää jatkuu näillä näkymin vähäsateisena myös ensi viikolla.
Sumuista säätä Helsingin Pasilassa helmikuun lopulla 2024. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Sumuista säätä Helsingin Pasilassa helmikuun lopulla 2024. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Maaliskuun ennustetaan alkavan lauhassa säässä.

Loppuviikon lämpötilat ovat edelleen keskimääräistä lämpimämpiä, ja lauantaina voi olla paikoin jopa yli viisi lämpöastetta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Forecan mukaan sää lämpenee koko maassa, mutta ero aiempaan on sitä suurempi, mitä pohjoisempana Suomessa ollaan.

– Lämpötila nousee lauantaina ylimmillään paikoin jopa yli 5 plusasteeseen. Tämän hetken ennusteissa lämpimintä tulee olemaan maan länsiosassa. Lapissakin on Pohjois-Lappia myöten laajalti 2–3 lämpöastetta, Forecan meteorologi Joanna Rinne sanoo.

Sää on loppuviikosta pääosin pilvistä, mutta paikoin nähdään myös aurinkoa. Sateet jäävät melko vähäisiksi.

Poimintoja videosisällöistämme

– Tuuli puhaltaa meillä etelän ja lounaan väliltä. Vaikka tuuli ei puhalla vaarallisen voimakkaana, tuuli on ajoittain puuskaista, Rinne sanoo.

Perjantaina pilvipeite alkaa rakoilla etenkin paikoin maan etelä- ja keskiosassa, mutta suuressa osassa maata päivä on pilvinen. Etelän ja lounaan välinen tuuli on puuskaista maan keski- ja pohjoisosassa.

Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 1–5 plusastetta, Lapissakin enimmäkseen 1–3 plusastetta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sää jatkuu näillä näkymin melko vähäsateisena myös ensi viikolla. Tuulet ovat ensi viikolla tämän viikon tuulia heikompia.

– Vaikka yleisesti sää on tämän hetken ennusteen mukaan vähän viilenemään päin, paikallisesti lämpötilat saattavat nousta jopa 5 plusasteen tuntumaan ja Lapissakin ainakin ajoittain plussalle. Yölämpötilat ovat kuitenkin ennusteiden mukaan koko maassa pakkasella, Joanna Rinne toteaa.

Saarta vaivaa poikkeuksellinen sääilmiö.
Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Mainos