Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen, jonka mukaan 26. helmikuuta ja 4. maaliskuuta alkavat viikot ovat Suomessa tavanomaista lauhempia.
Forecan meteorologi Anna Latvala sanoo, että kuun vaihde kuluu osassa maata suorastaan keväisen lauhassa säässä. Keväinen tunnelma on kuitenkin kaukana, koska sää on melko pilvistä ja sateista. Tyypillisesti helmi–huhtikuussa sademäärä vähitellen laskee.
– Lauha sää jatkunee maaliskuun alussa, mutta tämän kuukausiennusteen mukaan säätyyppi alkaa muuttua maaliskuun puolivälin lähestyessä. Tilanne saattaa keikahtaa takaisin keskimääräistä kylmemmän sään puolelle maaliskuun jälkipuolella. Ainakin osasyy tähän on, jälleen kerran, polaaripyörre, Anna Latvala toteaa.
Pohjoista napa-aluetta kiertävä polaaripyörre pitää vahvana ollessaan kylmän ilman sisällään, mutta polaaripyörteen heikkeneminen mahdollistaa kylmän ilman pääsyn napa-alueelta etelämmäs.
Stratosfäärissä polaaripyörre heikkeni 19. helmikuuta alkaneen viikon alussa, voimistuu nyt hieman ja ennusteiden mukaan heikkenee taas voimakkaammin maaliskuun alussa.
– Sen mahdollinen vaikutus näkyy vasta viiveellä maanpinnalla. Varmasti vaikutusta Suomeen ei siis voi vielä sanoa, mutta kylmän sään todennäköisyys kasvaa, Latvala sanoo.