Säähän raju muutos ensi viikolla

Kireät pakkaset vaihtuvat alkuviikolla plussakeleihin.
Luminen kääpiösnautseri Yoshi Suvelassa Espoossa torstaina 18. tammikuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Luminen kääpiösnautseri Yoshi Suvelassa Espoossa torstaina 18. tammikuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Säässä tapahtuu merkittävä muutos, kun sää lauhtuu matalapaineen myötä alkuviikolla, sääpalvelu Foreca kertoo.

Vielä lauantaina maan eteläosia myöten aamulla voi paikoin olla 25 pakkasastetta, pohjoisessa viikonlopun mittaan paikoin jopa 35 pakkasastetta. Sunnuntaina sää alkaa kuitenkin jo lauhtua tuntuvasti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Maanantaina sää jatkaa lauhtumista.

– Lämpötila kohoaa päivällä maan etelä- ja keskiosassa yleisesti 0 ja 2 asteen välille. Idässä ja pohjoisessa pakkasta on pääosin 1–10 astetta. Tuuli voimistuu entisestään ja varsinkin maan etelä- ja keskiosassa tuulenpuuskat yltyvät maanantaina koviksi ja lounaisilla merialueilla voi myrskytä. Lounaasta leviää Suomeen runsaita sateita, jotka alkavat laajalti lumena ja räntänä, mutta muuttuvat illan ja tiistaiyön aikana lännestä käsin vedeksi Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuuta myöten. Lapissa sateet tulevat lumena tai räntänä, Forecan meteorologi Joonas Koskela ennustaa blogissa.

Sää jatkuu matalapaineen vaikutuksesta tuulisena ja sateisena myös tiistaina.

– Lapissa sateet tulevat lumena tai räntänä, muutoin valtaosa sateista on vettä. Lämpötila on plussan puolella Pohjois-Lappia lukuun ottamatta ja länsirannikolla 5 plusasteen lukemat ovat mahdollisia. Yleisemmin ollaan kuitenkin 1 ja 3 plusasteen välillä. Maanantain ja tiistain aikana lunta voi kertyä Lapissa paikoin 10–25 senttimetriä. Etelämpänä lumikertymien arvioiminen on haastavampaa lauhan sään ja vedeksi muuttuvan sateen takia, Koskela sanoo.

Ilmatieteen laitos varoittaa autoilijoita ja jalankulkijoita liukkaista teistä sään lauhtumisen myötä.

Poimintoja videosisällöistämme

Keskiviikkona matalapaine heikkenee Lapin yllä. Sää pakastuu jälleen suuressa osassa maata. Toinen matalapaine voi kulkea maan eteläpuolelta ja tuoda lumisateita etelärannikolle.

– Torstaina lämpötila saattaa käväistä lännessä plussan puolella, mutta muuten ensi viikon jälkipuoliskolla on tämän hetken ennusteen mukaan pakkasta sunnuntaihin asti. Pakkaslukemat ovat kuitenkin selvästi viimeaikaista heikompia, pääosin ollaan 10 pakkasasteen lauhemmalla puolella.

Ensi viikon sunnuntaina föhn-tuuli voi tuoda taas lauhempaa ilmaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Välissä lännestä voi saapua pari lumisadealuetta, mutta ennuste niiden osalta on jo varsin epävarma, Koskela toteaa.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos