Israel kokeilee meriveden pumppaamista Hamasin tunneleihin

Menetelmään kerrotaan liittyvän haasteita, kuten panttivankien mahdollinen vaara.
Israelilainen sotilas kiipeää ulos Hamasin tunnelista. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / AHIKAM SERI
Israelilainen sotilas kiipeää ulos Hamasin tunnelista. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / AHIKAM SERI

Israelin puolustusvoimien on kerrottu suunnittelevan meriveden pumppaamista terroristijärjestö Hamasin Gazan kaistalla sijaitsevaan tunneliverkostoon.

Joitakin Gazan tunneleita on jo alettu täyttämään merivedellä. Yhdysvaltalaisen virkamiehen mukaan israelilaiset testaavat menetelmää varovasti ja rajoitetusti. Asiasta kertoo CNN.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Menetelmään kohdistuu kuitenkin monenlaisia haasteita. Esimerkiksi veden saaminen tunneleihin onnistuneesti vaatii riittävän vesimäärän ja tarpeeksi korkean paineen. Lisäksi se saastuttaa makean veden varastoja ja vahingoittaa pinnalle jäävää infrastruktuuria.

Hamas pitää edelleen hallussaan panttivankeja, joista monien uskotaan olevan maan alla. Veden pumppaaminen tunneleihin saattaisi myös aiheuttaa panttivankien menehtymisen.

Israelin puolustusvoimien mukaan he testaavat menetelmää vain tunneleissa, joissa eivät usko olevan panttivankeja.

Poimintoja videosisällöistämme

Hamasin tiedottajan mukaan tunneleiden tulisi kestää myös veden pumppaamisesta aiheutuvat vahingot.

– Tunnelit on rakennettu hyvin koulutettujen insinöörien toimesta, jotka ottivat huomion kaikki mahdolliset hyökkäykset, mukaan lukien veden pumppaamisen, Hamasin tiedottaja Osama Hamdan sanoi.

Suunnitelma saattaisi vaikuttaa myös alueen pohjaveteen ja siten juomaveden saantiin. Lisäksi rakennuksia saattaisi romahtaa tunneliverkoston tulvan vuoksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Israelin tavoitteena ei kuitenkaan välttämättä ole tuhota tunneleita kokonaan.

– Koska tunnelit ovat laajoja ja koska niin monet niistä on kaivettu infrastruktuurin, rakennusten ja koulujen alle, on halu tehdä ne tällä hetkellä toimintakyvyttömäksi, vaikka se ei tuhoaisi niitä kokonaan, sanoo Matthew Levitt Washingtonin Lähi-idän politiikan instituutista.

– Kuvittelen, että selvitetään meriveden määrää, jotta tunneli on käyttökelvoton, sen sijaan, että ihmishenkiä vaarannettaisiin, Levitt sanoo viitaten mahdollisiin panttivankeihin.

Operaation alussa haluttiin välitön shokkivaikutus, upseeri arvioi.
Asiantuntijoiden mukaan lähetyksillä annetaan ohjeita piilotteleville agenteille.
Mainos