Asiantuntija itärajasta IS:lle: Tämä voi olla vasta esimakua

Henri Vanhasen mukaan Venäjä seuraa Suomen reaktionopeutta.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Henri Vanhanen. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Henri Vanhanen. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Henri Vanhanen sanoo Ilta-Sanomille, että Venäjä pystyy tulevaisuudessa ohjaamaan Suomen raja-asemille hälyttäviä määriä turvapaikanhakijoita, jos se niin haluaa.

Hänen mukaansa Suomessa tulee pohtia nyt, mitä tarkoitusta kymmenien turvapaikanhakijoiden ohjaaminen rajalle palvelee.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tämä kertoo siitä, että Suomelle tahdotaan tehdä kiusaa sekä kokeilla, miten reagoimme. Venäjä aikoo seurata Suomen reaktionopeutta, ajatuksenjuoksua sekä sitä, miten sovellamme lakiamme, Vanhanen toteaa.

Hänen mukaansa viime päivien tapahtumat saattavat olla vain testejä tulevaisuuden varalle. Venäjä tahtoo ennakoida, miten Suomi voisi pärjätä kuormittavassa tilanteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tällaisten Venäjältä lauottujen koepallojen kanssa joudumme jatkossakin elämään. Venäjä on kokenut merkittäviä sotatappioita Ukrainassa ja kun se ei voi uhkailla Suomea sotavoimallaan, se joutuu hyödyntämään tällaista hybridivaikuttamista, Vanhanen sanoo IS:lle.

– Tämä voi olla vain esimakua siitä, mitä on tulevaisuudessa luvassa.

Koska Venäjällä ei ole tällä hetkellä kykyä uhata Suomea sotilaallisesti, se joutuu tyytymään ”härnäämiseen”, Vanhanen sanoo.

Pieniä torjuntadrooneja, joita voidaan tuottaa edullisesti suuria määriä.
Korttien sulkeminen ja internet-häiriöt ovat lisänneet epäluottamusta pankkeihin.
Täyskiellon epäillään astuvan voimaan parin viikon päästä.
Mainos