Israel sanoo torjuneensa ballistisen ohjuksen

Ohjus torjuttiin maan rajojen ulkopuolella.
Ohjuksen alkuperästä ei ole vielä varmuutta. ISRAELIN ILMAVOIMAT
Ohjuksen alkuperästä ei ole vielä varmuutta. ISRAELIN ILMAVOIMAT

Israelin ilmavoimat kertoo torjuneensa ilmatorjuntaohjuksen Punaisenmeren alueella. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Israel torjuu ohjuksen lokakuun alussa alkaneessa sodassa.

Kyseessä kerrotaan olleen ”Arrow”- eli ABM-järjestelmän ohjus.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Israelin ilmavoimat sanoo viestipalvelu X:ssä torjuneensa onnistuneesti ilmakehässä havaitun ylimääräisen ilmauhan tänä aamuna.

Ilmavoimien mukaan ohjus saatiin torjuttua Israelin valtion rajojen ulkopuolella, eikä se ehtinyt tunkeutua Israelin ilmakehään.

Toistaiseksi ei ole varmuutta, minkä valtion ohjuksesta oli kyse. Kansainvälisen strategisten tutkimusten instituutin tutkija Joseph Dempsey arvioi viestipalvelu X:ssä, että kyseessä saattaisi olla Jemenin hyökkäysyritys. Hänen mukaansa tätä teoriaa tukee esimerkiksi se, mistä suunnasta ohjus lähestyi Israelin ilmakehää.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Israelin puolustusvoimat jakoivat videon viestipalvelu X:ssä.
Ihmisiä on kehotettu hakeutumaan suojaan.
Henri Vanhasen mukaan Iran tulee lähes varmasti vastaamaan iskuihin.
Mainos