Lumimyräkkä iskee, lunta voi kertyä jopa 30 senttiä

Tuuli voi yltyä merialueilla myrskylukemiin.
Lumisadetta Keuruun Huhkojärvellä sunnuntaina 29. lokakuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Lumisadetta Keuruun Huhkojärvellä sunnuntaina 29. lokakuuta 2023. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomeen on iskemässä alkuviikolla myräkkä, joka tuo reilusti lunta maan keskiosaan ja vettä etelään.

– Tiistain vastaisena yönä Suomeen alkaa levitä lännestä laaja sadealue, jonka yhteydessä tulee sekä vesi- että lumisateita. Sadealue levittäytyy tiistain aikana maan etelä- ja keskiosaan. Sateet alkavat yöllä lännessä lumena ja tulevat maan keskiosassa lumena myös tiistaina päivällä. Sen sijaan maan eteläosan sateet ovat tiistaina vettä, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne blogissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Maan keskiosassa lumisateet jatkuvat keskiviikolle asti, mutta etelässä vesisateet muuttuvat keskiviikkona ajoittaisiksi.

– Lunta kertyy tämän hetken ennusteen mukaan kahdessa vuorokaudessa tiistaista keskiviikkoon maan länsiosassa laajalla alueella jopa 30 senttimetriä ja maan keskivaiheilla lännestä itään yleisesti yli 15 senttimetriä. Lumisateet heikentävät ajokeliä merkittävästi laajalla alueella. Etelässä sataa vettä kahdessa vuorokaudessa tiistaista keskiviikkoon 10–20 millimetriä, Rinne kertoo.

Tuuli on tiistaina sateisilla alueilla puuskaista.

– Merellä voi lännessä olla myrskypuuskia. Keskiviikoksi tuuli muuttuu heikommaksi, mutta tuuli on yhä puuskaista etenkin maan keskivaiheilla ja osin pohjoisessa, Joanna Rinne ennustaa.

Pohjoiseen tiistain ja keskiviikon lumisade ei Rinteen mukaan yllä. Sää on tiistaina pohjoisessa poutaista ja melko pilvistä, vaikka paikoin aurinkokin näyttäytyy. Keskiviikkonakin pohjoisessa on poutaista ja enimmäkseen pilvistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Loppuviikon ennuste on vielä epävarma, mutta nyt näyttää, että sää voisi lauhtua.

– Vähäsateisen ja pääosin pilvisen välijakson jälkeen Suomeen leviää tämän hetken ennusteen mukaan viikonlopuksi lounaasta lauhaa ilmaa ja uusi laaja matalapaine sateineen. Sateet näyttäisivät muuttuvan vetisempään suuntaan niin, että jopa Lapissa asti osa sateista voi muuttua vedeksi. Samalla lämpötilat nousevat. Loppuviikon ennusteeseen liittyy kuitenkin paljon epävarmuutta, Rinne toteaa.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos