Viikonloppua vietetään laajalti aurinkoisessa säässä, mutta myös vesi-, räntä- ja lumisateita on paikoin liikkeellä. Asiasta kertoo sääpalvelu Foreca.
Perjantai on poutapäivä, mutta maan eteläosassa ja Lapin pohjoisosassa viima saa sään tuntumaan kylmältä.
Lauantain vastaisena yönä Lapin pohjoisosaan ja etelärannikolle voi levitä joitain vesi- tai lumikuuroja. Lämpötila on yöllä enimmäkseen 0–10 pakkasasteessa, mutta Lapin keski- ja länsiosassa voi olla paikallisesti
– Lauantaina päivällä sää on yleisesti aurinkoinen, poutainen ja heikkotuulinen, mutta poikkeuksen tekevät Suomen eteläisin ja pohjoisin osa. Aamulla Suomenlahden kuurosateet alkavat hiipua pois, mutta yksittäisiä vesi- tai lumikuuroja voi ajautua etelärannikolle. Pilvisyys alkaa hiljalleen lisääntyä maan etelä- ja lounaisosassa. Itätuuli on kohtalaista. Lapin koillisosassa puolestaan pilvisyys on lauantaina runsasta, lisäksi tulee paikallisia vesi- ja lumisateita. Alueella puhaltaa myös kohtalainen luoteistuuli, Forecan meteorologi Anna Latvala sanoo blogissa.
Lämpötila on lauantaina päivällä 0–5 plusasteessa lähes koko maassa. Etelä- ja Länsi-Lapissa ollaan −3 ja yhden asteen välillä.
Sunnuntain vastaisen yön lämpötilat ovat ennusteen mukaan etelässä ja Inarin Lapissa −3 ja kolmen asteen välillä, muualla maassa on enimmäkseen 0–10 pakkasastetta. Lapin keski- ja länsiosassa voi jälleen olla muuta maata kylmempää, paikoin jopa 15 pakkasastetta tai enemmän.
Sunnuntaina pilvisyys on Latvalan mukaan maan etelä- ja keskiosassa runsasta. Vähäisiä vesi- tai räntäsateita tulee etelässä ja lännessä. Pohjois-Suomessa pilvisyys vaihtelee. Pohjois-Lapissa voi tulla hieman lunta tai räntää.
Päivälämpötila on sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 1–6 astetta ja pohjoisessa laajalti −4 ja kahden asteen välillä, Keski-Lapissa on paikoin reilut viisi pakkasastetta.
Viikonloppuna aurinkoa sekä paikoin vesi-, räntä- ja lumisateita – katso myös ensi viikon ennuste – Forecan sääuutiset ja blogi https://t.co/OwCO8qtRvL #forecasuomi #sää #syysloma #lokakuu
— Foreca Suomi (@forecasuomi) October 20, 2023