Lähipäiville luvassa sekä aurinkoa että paikallisia sateita

Tulevalle yölle luvattu selkeä sää voi mahdollistaa tähdenlentojen näkemisen.
Ihmisiä nauttimassa lämmöstä Aurinkolahdessa Helsingissä. LEHTIKUVA / EELIS BERGLUND
Ihmisiä nauttimassa lämmöstä Aurinkolahdessa Helsingissä. LEHTIKUVA / EELIS BERGLUND

Kuluvan viikonlopun ja ensi viikon sään ennustetaan vaihtelevan auringonpaisteen sekä sadekuurojen välillä, kertoo Forecan ennuste.

Päivälämpötilat ovat viikonloppuna noin 20 asteen tienoilla useimmilla alueilla, mutta paikallisesti lämpötila voi nousta jopa 25 asteen yläpuolelle. Lapissa lämpötila voi ajoittain jäädä 15 asteen tuntumaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sääkartoilla näkyy sekä aurinkoisia jaksoja että paikallisia sateita eri puolilla maata. Osassa maata lämpötila saattaa kohota yli 25 asteen hellelukemiin, mutta laajemmin päivälämpötilat pysyvät 20–24 asteen välillä, kertoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

– Sunnuntain vastaiseksi yöksi sää selkenee isossa osassa Suomea. Suuressa osassa maata näyttäisi olevan hyvät mahdollisuudet tähdenlentojen näkemiselle, Rinne sanoo.

– Vaikka pääosassa maata on sunnuntaina poutaista, paikoin tulee edelleen sadekuuroja. Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 20–24 astetta, vaikka paikallisesti etelässä hellerajakin voi rikkoutua. Lapissa on 16–20 astetta, Joanna Rinne sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tulevalle viikolle ennustetaan myös vaihtelevaa säätä ja Rinteen mukaan luvassa on sekä aurinkoa että sadetta.

– Luvassa on niin aurinkoa kuin sadekuurojakin. Sadekuurojen joukossa voi olla paikallisia ukkosiakin, mutta laaja-alaisia ukkosia ei tämän hetken ennusteissa ole, Rinne sanoo.

Päivälämpötila on alkuviikosta aurinkoisilla alueilla enimmäkseen 20–24 astetta. Lappiin Rinne lupaa alkuviikolla noin 20 astetta, mutta viikon edetessä lämpötilat putoavat 15 ja 20 asteen välille.

Saarta vaivaa poikkeuksellinen sääilmiö.
Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Mainos