Ensi viikolla voidaan yltää hellelukemiin

Tuoreen ennusteen mukaan elokuu jatkuu kesäisessä säässä.
Ihmisiä uimarannalla kuumana kesäpäivänä Lauttasaaressa Helsingissä 7. elokuuta 2023. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Ihmisiä uimarannalla kuumana kesäpäivänä Lauttasaaressa Helsingissä 7. elokuuta 2023. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Uuden kuukausiennusteen mukaan kesä jatkuu Suomessa ajankohtaan nähden melko tyypillisissä lämpötiloissa. Viikkojen keskilämpötilat ovat enimmäkseen lähellä tavanomaisia tai ajoittain osassa maata vähän keskimääräistä lämpimämpiä. Kuukausiennusteen on julkaissut Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF.

Elokuun 14. päivä alkavalla viikolla voidaan paikoin yltää edelleen hellelukemiin. Eteläisessä Euroopassa on laajalti tavanomaista kuumempaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Sateita tulee etelässä ja maan keskiosassa tavanomaista vähemmän ja pohjoisessa tavanomaista enemmän, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne blogissa

Suomessa riehunut Sylvia-myrsky ja Ruotsissa sekä Norjassa vahinkoa aiheuttanut Hans-myrsky olivat samaa laajaa matalapainetta. Tilanne on nyt rauhoittunut.

– Tämä matalapaine ja siihen liittyvät sateet heikkenevät Ruotsin ja Norjan yllä (tämän viikon) torstain ja perjantain aikana. Siihen liittyen ei odoteta enää rankkasateita, ukkosiakin tulee vain paikallisesti, Rinne kertoo.

Rinteen mukaan ensi viikolle on odotettavissa vaihtelevaa säätä. Yleisesti ottaen poutaa ja aurinkoista säätä on enemmän kuin pilviä ja sateita, mutta sadekuuroja tai paikallisia sateita tulee päivittäin jossakin osassa Suomea.

Poimintoja videosisällöistämme

Päivälämpötilat ovat tämän hetken ennusteen mukaan etelässä pääosin 22–26 asteessa, maan keskiosassa 19–23 asteessa ja pohjoisessa aluksi 20 asteessa tai vähän sen yläpuolella, viikon edetessä pääosin 15 ja 20 asteen välillä.

Kuukausiennustekartoilla ei näy Suomeen juurikaan poikkeamia tavanomaisesta elokuun loppupuolen säästä 21. elokuuta alkavalla viikolla.

– Suomen itäpuolella viikkokeskilämpötilat muuttuvat viileämpään päin, kun taas meillä Suomessa viikon keskilämpötilat ovat ajankohdan keskiarvon tasoa. Muualla Euroopassa viikko on laajalti ajankohdan keskiarvoja lämpimämpi, Rinne kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sademäärät ovat näillä näkymin suuressa osassa Suomea lähellä tavanomaisia elokuun loppupuolen sademääriä. Kuukausiennusteen mukaan myös 28. elokuuta alkavan viikon keskilämpötilat ovat Suomessa lähellä ajankohdan tavanomaisia lämpötiloja.

– Näyttää siltä, että 28. elokuuta ja 4. syyskuuta alkavilla viikoilla matalapaineiden ja niiden sateiden reitti kulkee Keski- ja Pohjois-Euroopan yllä. Ennuste on kuitenkin epävarma, kuukausiennusteen signaalit Suomeenkin ovat vähäisiä. Ennuste ei enää ota vahvaa kantaa siihen, miten sää meillä kehittyy. Syyskuun 4. päivä alkava viikko kallistuu ennusteen mukaan Suomessa kuitenkin hieman tavanomaista lämpimämpään päin, Rinne toteaa.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos