Mökki halutaan nyt läheltä kaupunkia

Mökkeilyn painopiste on siirtynyt Etelä-Suomeen.
Rantasauna mökillä Lohjalla 7. heinäkuuta 2023. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Rantasauna mökillä Lohjalla 7. heinäkuuta 2023. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Mökkeilyn painopiste alkaa vakiintua Suomessa Etelä-Suomeen, ilmenee asuntohakupalvelu Oikotien tilastoista.

Tammi–kesäkuun välillä mökkejä ostettiin eniten Etelä-Savosta, mutta 2. eniten ostettiin Varsinais-Suomesta ja 3. eniten Uudeltamaalta. Eteläinen painotteisuus näkyy vielä selkeämmin siinä, mistä myynnissä olevia mökkejä haetaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tammi–heinäkuun välillä maakunnista mökkien myynti-ilmoituksia haettiin eniten Uudeltamaalta. Toiseksi eniten Varsinais-Suomesta. Sen jälkeen suosituimmat olivat järjestyksessä Päijät-Häme, Etelä-Savo sekä Kanta-Häme. Itä- ja Keski-Suomen vesistöisistä perinteikkäistä mökkimaakunnista pintansa pitää siis enää Etelä-Savo, Oikotie Asuntojen johtaja Anna Leinonen kertoo tiedotteessa.

Eteläisen painotteisuuden lisäksi loma-asuntotoiveissa näkyy kaupunkipainotteisuutta, sillä suomalaiset ovat hakeneet tänä vuonna loma-asunnoista eniten siirtolapuutarhamökkejä. Siirtolapuutarhat sijaitsevat useimmiten kaupungeissa.

Erityistä nousua mökkimaakuntana tekee Kanta-Häme ja siellä etenkin Hämeenlinna.

– Kanta-Hämeen noususuhdanne näkyy ennen kaikkea myynnissä olevia mökkejä etsittäessä. Kaikista alueellisista mökkihauista tänä vuonna toiseksi suosituin on ollut Hämeenlinna – Saimaan jälkeen. Maakunnista Kanta-Häme on mökkihakumäärissä jo kärkiviisikossa. Tällä hetkellä Suomen suosituin mökkimyynti-ilmoituskin on Hämeenlinnasta, Leinonen sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Toteutuneiden mökkikauppojen lukumäärässä Kanta-Häme ei vielä erityisesti erotu, mutta siihen yksi iso syy on mökkien verrattain suppea määrä maakunnassa. Vuoden alussa Kanta-Hämeessä oli maakunnista 6. vähiten mökkejä. 40 prosenttia kantahämäläisistä mökeistä sijaitsee Hämeenlinnassa, joka onkin Suomen 5. mökkirikkain paikkakunta. Vuoden alussa niitä oli 8 668.

Mökkien pienehköstä lukumäärästä huolimatta Kanta-Hämeestä on tänä vuonna ostettu mökkejä maakunnista 8. eniten.

Mökkeilyn painottuneisuuden siirtyminen eteläiseen Suomeen liittyy ylipäätään asutuksen painottuneisuuteen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Nyt halutaan lähimökkeilyä. Puolet suomalaisista asuu Rauma–Imatra-linjan eteläpuolella, ja moni toivoo lyhyttä ajomatkaa mökille. Kärsijöitä ovat etenkin Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Keski-Suomi, jotka ovat perinteisiä mökkeilyseutuja ja joissa on paljon mökkejä. Kuopio ja Mikkeli ovat edelleen Suomen mökkirikkaimmat paikkakunnat, Leinonen toteaa.

– Kanta-Häme ja Päijät-Häme osuvat sijainniltaan otollisesti asutuksen keskittymiseen ja lähimökkeilytrendiin. Ne ovat sopivan ajomatkan päässä Uudeltamaalta ja Tampereeltakin, mutta mökkien hintataso on matalampi, hän jatkaa.

Koronakriisin aikana kaipuu ulkoilmaan ja väljyyteen synnytti Suomessa kaikkien aikojen mökkibuumin. Mökkien kysyntä ampaisi vuosina 2020 ja 2021 erittäin vilkkaaksi. Jo tuolloin Etelä-Suomi erottui, sillä sekä 2020 että 2021 tammi–kesäkuussa loma-asuntoja ostettiin maakunnista selkeästi eniten Varsinais-Suomesta ja Uudeltamaalta. Vuotuinen kuumin mökkikauppasesonki tapaa ajoittua lopputalveen ja kevääseen.

Kevätsiivouksen kanssa ei kannata hätäillä.
Monet vahingot ovat helposti estettävissä.
Asunnon vanhasta ostohinnasta ei aina kannata pitää kiinni.
Mainos