”Lahja 2023” – rajut ukkoset saapuvat sunnuntaina

Lahjanpäivänä nähtiin rajuilma myös kesällä 2010.
Ukkosrintama Helsingin yllä toukokuussa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Ukkosrintama Helsingin yllä toukokuussa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Viikonlopun aikana Suomen yli liikkuu matalapaine kohti koillista, kertoo Foreca.

Perjantaina sade- ja ukkoskuuroja liikkuu monin paikoin suuressa osassa maata. Lauantain aikana niiden painopiste puolestaan keskittyy maan keskiosiin ja pohjoiseen. Etelässä ja lännessä on aurinkoista ja poutaista, mutta yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ilmatieteen laitos toteaa tiedotteessaan, että kosteaa ja lämmintä ilmaa alkaa virrata maahamme sunnuntain kuluessa. Salamointia, raekuuroja ja rankkaa sadetta voi esiintyä maan etelä- ja keskiosassa sunnuntai-iltapäivästä alkaen.

– Ilmamassassa on harvinaisen runsaasti kosteutta, joka lisää helteen tukaluutta sekä toimii rajuilmojen polttoaineena. Lisäksi rajuilmoja ohjaavat ilmavirtaukset ovat hyvin voimakkaita, minkä vuoksi vahinkoa aiheuttavien ukkospuuskien todennäköisyys kasvaa maanantaina, Ilmatieteen laitoksen rajuilma-asiantuntija Ari-Juhani Punkka arvioi laitoksen tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Säätilanteessa on aineksia hyvinkin rajujen ukkospilvien muodostumiselle. Aiemmat vastaavat tilanteet osoittavat, että ukkospilvet ja niiden vahingot voivat ajoittua myöhäiseen iltapäivään.

Ilmakehän olosuhteet maanantaina 7.8. muistuttavatkin esimerkiksi elokuun 2010 rajuilmatilannetta, toteaa Punkka.

– Mikäli rajuilmasta aiheutuu merkittävä määrä vahinkoja, rajuilmalle voidaan antaa nimeksi Lahja 2023. Rajuilman nimessä olisi tässä tapauksessa poikkeuksellisesti vuosiluku, koska kesällä 2010 Lahjan päivänä oli merkittäviä vaikutuksia aiheuttanut rajuilma, hän kertoo.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos