Matalapaineen keskus tuo Suomeen laajan sadealueen, johon liittyen osassa maata tulee rankkasateita, Foreca ennustaa.
Ennusteen mukaan runsaimmat sateet tulevat perjantain ja lauantain aikana, sunnuntaina sää muuttuu poutaisemmaksi ja sateita tulee vain paikoitellen. Suurimmat sademäärät on odotettavissa maan keskiosassa.
– Perjantain aikana Suomeen jo osin levinnyt sadealue valtaa maastamme laajemman alueen. Runsaimmat sateet tulevat maan keskivaiheilla, erityisesti Etelä- ja Pohjois-Savon suunnalla. Perjantain aikana rankkasateita eli yli 20 millimetrin vuorokausikertymiä on odotettavissa laajalti maan keskiosassa, enimmillään sadetta tulee vuorokaudessa jopa yli 50 millimetriä, Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo blogissa.
Laaja sadealue kattaa maan keskiosasta suuren osan, mutta maan eteläosaan, lounaisosaan ja Lappiin ei odoteta siihen liittyviä sateita.
– Sen sijaan näillä alueilla esiintyy paikallisia iltapäiväkuuroja, joiden yhteydessä etenkin lounaassa myös ukkostaa.
Perjantain päivälämpötila on enimmäkseen 18–22 astetta sateettomilla alueilla, sateisilla 14–18 astetta.
Rankkasadealue jää Suomen ylle myös lauantaiksi. Lauantain aikana sateita tulee suuressa osassa Suomea, mutta runsaimmin maan keski- ja pohjoisosassa. Lauantain kertymät ovat suurimpia maan keskiosassa, Kainuussa ja Koillismaalla, jossa sadetta tulee vuorokaudessa 25–40 millimetriä.
– Perjantain ja lauantain yhteenlaskettu sademäärä on laajalla alueella maan keskiosassa 50–80 millimetriä, enimmillään paikallisesti jopa sata millimetriä.
Suomen runsassateisimmillakin alueilla heinäkuun keskimääräinen sademäärä on 85 millimetrin luokkaa, joten laajalla alueella Suomessa on odotettavissa perjantain ja lauantain aikana sadetta enemmän kuin heinäkuun keskimääräinen sademäärä yhteensä.
– Runsas vedentulo voi paikallisesti aiheuttaa tulvimista, kun sadetta tulee enemmän kuin maasto tai sade- ja hulevesijärjestelmät sitä ehtivät imeä, Rinne kertoo.
Lauantain päivälämpötila on enimmäkseen 14–20 astetta, viileintä on sateisimmilla alueilla.
Sunnuntaihin mennessä sadealue on jo enimmäkseen väistynyt Suomen yltä. Sää muuttuu suuressa osassa maata jo aurinkoisemmaksi.
– Iltapäivän sadekuuroja tulee siellä täällä, ja maan länsiosassa ja Itä-Lapissa sadekuurojen yhteydessä voi esiintyä myös ukkosta.
Perjantaina ja lauantaina laajalla alueella rankkasateita! https://t.co/9eA9w2U8xV #forecasuomi
— Foreca Suomi (@forecasuomi) July 28, 2023