Epävakainen sää jatkuu. Suomessa satelee päivittäin, mutta poutaisina ja aurinkoisina hetkinä on melko lämmintä, kertoo Foreca viikonlopun ja ensi viikon säästä.
Sadealue ulottuu Pohjois-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalan ylle, jonne voi paikoin odottaa runsaitakin sateita.
Lapissa, saderintaman pohjoispuolella, sää on melko pilvinen, eikä lämpötila ole juuri kahtakymmentä astetta korkeampi. Myös tuulenpuuskat tuivertavat Lapissa.
Suomen etelä- ja keskiosassa selvitään sateista kuuroluonteisesti. Aurinkokin voi pilkahdella. Ilmatieteenlaitoksen mukaan etelässä saattaa olla luvassa myös ukkosta. Päivälämpötila on kahdenkymmenen asteen molemmin puolin.
Tulevalla viikolla säätilaan ei juuri ole luvassa muutoksia. Ennustettavissa on sade- ja ukkoskuuroja.
Hieman lämpimämpää ilmaa saattaa virrata Suomeen ensi viikon lopulla, mutta ennusteen kerrotaan olevan epävarma.