IISS-tutkimuslaitoksen sota-asiantuntija Franz-Stefan Gady kirjoittaa Foreign Policy-lehdessä, että kiinalaisia hävittäjälentäjiä kouluttavat saksalaiset ja britit osoittavat Euroopan naiiviuden Kiinan suhteen.
Saksalaislehti Der Spiegel paljasti viime viikolla, että useat saksalaiset lentäjät ovat kouluttaneet Kiinan ilmavoimien lentäjiä viimeisen vuosikymmenen aikana. Gady huomauttaa, että he voisivat opettaa muun muassa Taiwanin valtaamista tai antaa tarkkaa tietoa Naton taktiikoista.
Viime vuonna paljastui, että myös kymmenet Britannian kuninkaallisten ilmavoimien entiset lentäjät ovat toimineet kouluttajatehtävissä Kiinassa.
– Se, että nämä saksalaiset ja brittiläiset lentäjät pystyivät palvelemaan Kiinan armeijaa näin arkaluontoisella alalla niin pitkään, korostaa jälleen kerran Euroopan naiiviutta Pekingin kanssa asioimisessa – erityisesti sotilasasioissa, Gady kirjoittaa.
Ongelma ei myöskään synny pelkästä edistyneen tiedon jakamisesta, vaan kyseessä on oire järjestelmällisen tason ongelmasta.
– Euroopan on lakattava aliarvioimasta uhkaa, jonka Kiinan kasvava sotilaallinen voima aiheuttaa sen turvallisuudelle, etenkin kun siihen yhdistetään Pekingin revisionistinen näkemys nykyisestä maailmanjärjestyksestä, josta Euroopan turvallisuus ja vauraus ovat riippuvaisia. Euroopan löysän lähestymistavan on muututtava nopeasti, jos se haluaa säilyttää rauhan ja turvallisuuden, hän jatkaa.
Kolme selittävää tekijää
Tämä välinpitämättömyys on Gadyn mukaan helppo selittää. Ensinnäkin, Euroopan johtajat näkevät mahdollisen konfliktin Aasiassa ensisijaisesti Kiinan ja Yhdysvaltain välisenä taisteluna. Toisekseen, tämä ajatus on vahvistunut Yhdysvaltain kehotuksista keskittää enemmän resursseja oman alueensa puoluestamiseen.
– Toisin sanoen Yhdysvaltojen sotilaalliset virkamiehet näkevät työnjaon, jossa eurooppalaiset kykenevät viimein puolustamaan itseään Venäjää vastaan Yhdysvaltain vähäisellä tuella, kun taas USA keskittyy Aasiaan pysäyttääkseen Kiinan aggression. Tämä ei ole vain Washingtonin toivoma työnjako, vaan todennäköisesti myös Euroopan toivoma, Gady kirjoittaa.
– Mutta ehkä suurin syy sille, että Eurooppa ei ole riittävän huolissaan siitä, että sen kansalaiset levittävät sotilaallisia salaisuuksia Pekingiin, on kuitenkin se, että monet eurooppalaiset hallitukset eivät yleisesti ottaen suhtaudu sotilaallisiin uhkiin riittävän vakavasti.
Tämän ei asiantuntijan mukaan pitäisi yllättää, onhan Euroopan teollisuus vähintään välillisesti auttanut Venäjän sotilaallista varustautumista toimittamalla sille sotilastarvikkeita, kaksikäyttöteknologiaa ja muuta tukea.
– Sota Ukrainassa pakotti Länsi-Euroopan viimein suhtautumaan vakavammin Venäjään, mutta se suhtautuu edelleen naiivisti Kiinan uhkaan. Sen lisäksi, että eurooppalaiset luovuttavat sotilaallisia salaisuuksia kiinalaisille, he vaikeuttavat Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten sotia Aasiassa ja niiden voittamista, hän arvostelee.
– On aika lopettaa eurooppalainen naiivius: Kiinan sotilaallisen hyökkäyksen suorat ja epäsuorat seuraukset Aasiassa olisivat tuhoisat myös Euroopan turvallisuudelle.