Käänne säähän: Helteet saapuvat Suomeen

Viileämpi sää vaihtuu ennusteen mukaan loppuviikolla kesäiseksi.
Roihuvuoren kirsikkapuut kukkivat Helsingissä 15. tokokuuta 2023. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS
Roihuvuoren kirsikkapuut kukkivat Helsingissä 15. tokokuuta 2023. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen mukaan Suomen sää jatkuu selkeästi tavanomaista lämpimämpänä.

Tällä viikolla viileämmäksi notkahtava sää palaa viikonloppuna kesäisiin lukemiin, toteaa Forecan meteorologi Kristian Roine.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kuukausiennusteen mukaan näyttää siltä, että tulossa on kesäisen lämmintä säätä. Tämän hetken päivittäisennusteenkin mukaan helteitä olisi saapumassa Suomeen viimeistään ensi viikolla. Senkään jälkeen ei ole näkyvissä dramaattista viilenemistä. Tässä on hyvä mahdollisuus sille, että kesäinen sää jatkuu useamman viikon ajan, Roine tiivistää.

Myös tämän viikon keskimääräinen lämpötila on tavanomaista korkeampi. Sitä kuitenkin alentavat viikon puolivälin viileämmät päivät. Myös sateita on odotettavissa monin paikoin.

Tähän tulee kuitenkin viikon lopulla käänne.

Poimintoja videosisällöistämme

– Loppuviikolla korkeapaine vahvistuu Suomeen. Sää on koko maassa aurinkoista ja poutaista. Perjantaina päivälämpötila kohoaa paikoin jo 20 asteen tuntumaan, viikonloppuna mitataan yleisesti 20–23 asteen lämpötiloja, Roine ennustaa.

Kuukausiennusteessa on nähtävissä voimakas tavanomaista lämpimämmän sään signaali myös toukokuun viimeisen kokonaisen viikon kohdalla.

– Kuukausiennusteen mukaan viikon keskilämpötila on koko maassa yli viisi astetta keskimääräistä korkeampi. Näyttää siltä, että viikon aikana helteitä saapuu lounaasta, Roine toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tavanomaista lämpimämmän sään signaali pysyy ennusteen mukaan Suomen yllä kesäkuun 5. päivä alkavalle viikolle saakka.

 

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos