Torstai ja perjantai ovat Forecan mukaan tämän viikon kylmimmät päivät ja lisäksi liikkeellä on vesi-, räntä- ja lumikuuroja. Loppuviikon öinä lämpötilat painuvat laajalti pakkasen puolelle.
Viikonloppuna sää alkaa kuitenkin hiljalleen lämmetä. Ensi viikon ennusteissa näkyy jo taas 15 asteen lämpötiloja maan etelä- ja keskiosaan.
Suomeen on virrannut pohjoisesta kylmää ilmaa. Forecan meteorologi Joanna Rinne kuitenkin lupailee, että nyt nähtävät hiutaleet, joita voi tulla maan eteläosassakin, saattavat olla tämän kevätkauden viimeiset.
– Viikonloppuna ja etenkin ensi viikon aikana kylmin ilma väistyy Suomen yltä. Ensi viikolla lumisateita ei nähdä tämän hetken ennusteen mukaan kuin Pohjois-Lapissa, muualla maassa sateet tulevat vetenä, toteaa Rinne tiedotteessa.
Päivälämpötila on perjantaina enimmäkseen 1 ja 7 asteen välillä. Lauantain vastainen yö on laajalti selkeä pakkasyö. Pakkasta on enimmäkseen 1–10 astetta.
– Lauantaina ja sunnuntaina sää on poutainen, mutta Suomen yli liikkuu varsin laajoja pilvisyysalueita. Paikoin kuitenkin aurinkokin näyttäytyy, Joanna Rinne toteaa.
Maanantaina ja tiistaina sää lämpenee edelleen viikonlopun lukemista.
– Tämän hetken ennusteen mukaan keskiviikoksi Lappiin leviää vesisateita. Lämpötilat nousevat keskiviikkoon mennessä maan etelä- ja keskiosassa laajalti 15 asteeseen ja Lapissakin 5–10 asteeseen, paikoin Lapissakin 10 asteen yläpuolelle. Ensi viikon jälkipuolella sää näyttää muuttuvan sateisemmaksi, mutta lämpötilat pysyvät keskiviikon lämpötilojen tasolla, Rinne ennustaa.
Vielä hetki koleaa, ensi viikolla osassa maata jo 15 asteen lukemia – katso ennuste! – Forecan sääuutiset ja blogi https://t.co/eQyLTvr8HX #forecasuomi #sää #toukokuu
— Foreca Suomi (@forecasuomi) May 4, 2023