Sää viilenee vapuksi

Kevään lämpö vaihtuu ennusteen mukaan tuuleen ja sateisiin.
Jalankulkijoita sateisessa säässä Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Jalankulkijoita sateisessa säässä Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Keskiviikkona meni Forecan mukaan rikki tämän kevään uusi lämpöennätys, kun Lappeenrannan lentoasemalla ja Lappeenrannan Lepolan havaintoasemalla on ollut kello 17.30 mennessä 21 astetta. Savonlinnan lentoasemalla ja Mikkelin lentoasemalla on ollut 20,8 astetta ja Parikkalan Koitsanlahden havaintoasemalla 20,7 astetta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ennusteen mukaan sää kuitenkin viilenee. Vappuaattona eli sunnuntaina suuressa osassa maata on myös melko tuulista. Sateitakin on liikkeellä loppuviikolla ja myös vappupäivänä eli ensi viikon maanantaina. Etenkin pohjoisessa osa sateista on räntää ja lunta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vapun tienoilla lämpötilat ovat ennusteen mukaan maan eteläpuoliskolla pääosin enää 5 ja 10 asteen välillä. Etelässä voi mennä paikoin 10 astetta rikki. Pohjoisessa ollaan 0 ja 5 asteen välillä.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos