Pääsiäinen päättyy aurinkoisena, sitten saapuvat sateet

Vuoden korkein lämpötila saattaa olla uhattuna.
Ulkoilijoita Helsingissä pääsiäissunnuntaina. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Ulkoilijoita Helsingissä pääsiäissunnuntaina. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Pääsiäisen sää jatkuu loppuun saakka suurimmassa osassa maata aurinkoisena ja lämpimänä, kertoo Foreca.

Maan eteläosaan luvataan maanantaiksi plusasteita laajalti 10-12 astetta, keski- ja pohjoisosiin taas 5-10 astetta. Kaarinassa ja Salossa viikonlopun aikana mitattu +12,8 asteen kevään toistaiseksi korkein lämpötila voi olla uhattuna.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Maanantain ja tiistain välisen yön aikana pilvipeite lisääntyy lännestä alkaen. Tiistaina Pohjanmaan ja Kainuun alueella saattaa tulla heikkoa vesisadetta. Sateet voivat levitä illan aikana myös Itä-Suomeen.

Paikoin sateet voivat tulla myös räntänä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Keskiviikkona säästä odotetaan epävakaista maan etelä- ja länsiosiin. Myös loppuviikon aikana sateita on odotettavissa lähinnä Etelä- ja Länsi-Suomeen.

Pilvipeitteestä huolimatta sää pysyy lämpimänä. Pilvisellä alueella plusasteita on viidestä kymmeneen, aurinkoisella alueella taas voidaan päästä yli kymmenen asteen. Yöpakkasten odotetaan väistyvän Lounais-Suomessa keskiviikkoyönä.

Maan etelä- ja keskiosissa yltyvä tuuli voi kuitenkin saada sään tuntumaan viileämmältä.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos