Pääsiäisviikonloppuna lämpötila voi kohota jopa yli kymmeneen asteeseen, Foreca ennustaa.
– Loppuviikolla sekä pääsiäismaanantaina korkeapaine pitää ennusteiden mukaan sään koko maassa aurinkoisena, ja lämpötilat pääsevät kipuamaan laajalti lähelle 10 astetta, monin paikoin sen yläpuolellekin. On mahdollista, että jopa Lappia myöten päästään mittaamaan yli 10 asteen lukemia. Öisinkin pakkasta on vain enimmillään muutama aste, Forecan meteorologi Joanna Rinne ennustaa blogissa.
Lämpenemisen myötä on odotettavissa, että viikon edetessä pääsiäistä kohti lumikerros vähitellen ohentuu koko maassa.
– Pintojen sulaessa ja öisin uudelleen jäätyessä kannattaa varautua liukkauteen, Rinne varoittaa.
Myös pääsiäistä edeltävä alkuviikko näyttää keväiseltä. Maanantaina ja tiistaina päivälämpötilat liikkuvat maan etelä- ja keskiosissa pääasiassa 2-4 plussa-asteen välillä.
– Keskiviikkona päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 2–7, Lapissa 0–4 astetta. Myös kipakat yöpakkaset väistyvät, ja pakkaslukemat jäävät maltillisemmiksi, Rinne ennustaa.
Torstain eli kiirastorstain päivälämpötilat ovat Rinteen mukaan hivenen keskiviikkoisia lämpimämpiä.
Alkavalla viikolla sääkartat täyttyvät auringoista, ja viikonloppuna pääsiäistä vietetään jopa yli 10 asteen lämpötiloissa! #forecasuomi https://t.co/8q39FHyGpF
— Foreca Suomi (@forecasuomi) April 2, 2023