Heikki Vestman: EU:n pakkoremontin direktiivi on Suomen perustuslain vastainen

Kansanedustajan mukaan hallituksen on äänestettävä esitystä vastaan.
Karkkilan keskusta 21. tammikuuta 2022. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Karkkilan keskusta 21. tammikuuta 2022. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

EU-komission esittämä rakennusten energiatehokkuusdirektiivi on nykymuodossaan Suomen perustuslain vastainen ja loukkaa suomalaisten omaisuudensuojaa, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman.

– Perustuslakivaliokunta totesi, että ehdotus rakennusten energiatehokkuusdirektiiviksi näyttää mahdollistavan puuttumisen olemassa olevien rakennusten yksityisten omistajien omaisuuden suojaan tavalla, joka muodostuu perusoikeusrajoitusten oikeasuhtaisuusvaatimuksen kannalta ongelmalliseksi, Vestman toteaa tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Perustuslakivaliokunta kiinnitti nimenomaan huomiota pakkoremonttien kalleuteen. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin on arvioitu aiheuttavan kymmenien tuhansien eurojen kustannukset sadoille tuhansille yksityisille kodille.

– Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota myös siihen, että remonttivelvoite koskee rakennuksia, joihin ei muutoin kuin energiatehokkuusvelvoitteen näkökulmasta kohdistu korjaustarpeita.

– Nämä seikat tekevät direktiiviehdotuksesta perustuslain kannalta suhteettoman ankaran. Ja reaalimaailman kannalta järjettömän, Vestman toteaa.

Euroopan parlamentti päätti tällä viikolla kannasta rakennusten energiatehokkuusdirektiivin. Osa suomalaismepeistä äänesti esityksen puolesta.

Poimintoja videosisällöistämme

– On käsittämätöntä, että osa Suomen mepeistä halusi polkea suomalaisten perusoikeuksia. Perustuslakivaliokunnan päätös oli meppien tiedossa, mutta he valitsivat äänestää Suomen perustuslain kanssa ristiriidassa olevan esityksen puolesta.

– Pidän tällaista oikeusvaltion vastaista toimintaa mepeiltä valtiosääntöpoliittisesti erittäin ongelmallisena, Vestman sanoo.

Energiatehokkuusdirektiivi siirtyy seuraavaksi EU:n jäsenmaiden neuvoston pöydälle, jossa se voi vielä muuttua.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Hallituksen on perustuslakivaliokunnan linjauksen vuoksi äänestettävä rakennusten energiatehokkuusdirektiivin velvoitteita vastaan jäsenmaiden neuvostossa.

– Suomen tulisi koota koalitio vastustamaan suhteetonta energiatehokkuusvaatimusta. Suomalaisten omaisuudensuojaa pitää tiukasti puolustaa EU-pöydissä, Vestman päättää.

Kansanedustaja luettelee ministerille potentiaalisia leikkauskohteita.
Bart De Weverin mukaan EU:n on saatava käyttöönsä halpaa energiaa.
Valtiovarainministeri sanoo pitävänsä ehdotusta hyvin epärealistisena.
Mainos