Junien verkkoyhteyksiin esitetään nopeita parannuksia

Kansanedustajan mukaan lähtökohtana on oltava, että junamatkan aikana pystyy työskentelemään samalla tavalla kuin toimistoympäristössä.
Junallikennettä Pasilassa Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Junallikennettä Pasilassa Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kansanedustaja ja kokoomuksen liikennevaliokuntavastaava Heikki Autto esittää ripeitä panostuksia junaliikenteen verkkoyhteyksiin. Hän katsoo, että nopeat nettiyhteydet laajentaisivat työssäkäyntialueita ja lisäisivät työntekoa junamatkoilla.

– Lähtökohtana on oltava, että junamatkan aikana voi osallistua häiriöittä etäkokoukseen ja tehdä töitä kuin toimistoympäristössä. Yhteyden tulee olla toimiva kaikilla tärkeimmillä radoilla. Asialla on matkustusmukavuutta lisäävän vaikutuksen ohella myös kansantaloutta vahvistavaa merkitystä, sillä se edistää työvoiman liikkumista, Autto toteaa tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Autto katsoo, että nopeat verkkoyhteydet junissa on mahdollistettava laajentamalla tukiasemaverkostoa siirtoyhteyksineen. Verkon riittävä kapasiteetti on kriittinen junien langattomien verkkojen toiminnan kannalta. Samalla Autto kannustaa etätyöskentelyyn räätälöityjen vaunujen pilotointia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Radanvarsilla on edelleen katvealueita, joiden paikkaaminen tulee hoitaa kolmikantaisesti teleoperaattoreiden, VR:n ja valtiovallan yhteistyöllä. Näin on mahdollista löytää tarvittava rahoitus ja kustannustehokkaat ratkaisut häiriöttömille yhteyksille, Autto visioi.

Autto tukee myös vahvasti digiratahanketta ja moderniin kulunvalvontaan siirtymistä. Tämä lisäisi nykyisen raideverkon kapasiteettia ja mahdollistaisi junaliikenteen kasvun.

– Suomelle seuraava looginen askel on siirtyä eurooppalaiseen kulunvalvontajärjestelmään. On tärkeää, että olemassa olevasta raideverkosta saadaan paras mahdollinen hyöty irti digitalisaatiota hyödyntämällä, Autto päättää.

Tilanteen jatkoselvitys suoritetaan poliisin esitutkinnassa.
Tehovalvonta paljasti vakavia puutteita.
Mainos