Sää muuttuu tällä viikolla hyytäväksi alkuviikon lumisateiden jälkeen, kertoo Forecan tuore ennuste. Viikon alkupuolella maan eteläosaan voi pyryttää jopa 15 senttimetriä lunta, jonka jälkeen pakkanen kiristyy.
– Pakkanen voi viikon edetessä kiristyä maan etelä- ja keskiosassa 20–30 asteeseen ja monin paikoin edessä ovatkin kuluvan talven kylmimmät hetket, toteaa Forecan meteorologi Markus Mäntykannas.
Ajokeli muuttuu Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla huonoksi maanantai-illan aikana, kun ensimmäinen annos lumisateita rantautuu mantereelle. Lumentulo ja tuulen voimistuminen voivat tehdä näkyvyydestä hyvin heikon tiistaina aamulla.
Sakein lumentulo on etelässä ohi tiistaina puolenpäivän jälkeen. Vielä illalla voi paikoin tulla lumikuuroja maan etelä- ja länsiosassa. Lumikuurot ovat mahdollisia myös Pohjois-Suomessa pitkin päivää, mutta kertymät jäävät pieniksi.
Keskiviikkoillan tai torstaiyön aikana taivas voi putsaantua pilvistä myös maan eteläosassa, mikä tietää pakkasen nopeaa kiristymistä. Suomen eteläpuolitse on liikkeellä lumipyry, ja se voimistaa tuulia etelässä.
– Torstai on hyytävän kylmä päivä, sillä pakkasta on laajalti 10–20 astetta, mutta varsinkin Etelä-Suomessa tuuli lisää merkittävästi pakkasen purevuutta, Mäntykannas toteaa.
Viikonloppuna korkeapaineen keskus vahvistuu ja Suomeen voi kiertyä idästä jopa arktisen kylmää ilmamassaa. Kun tuuli tyyntyy ja taivas selkenee, pakkanen uhkaa kiristyä kuluneen talven hyytävimpiin lukemiin kautta maan.
– Tämä tarkoittaa, että eteläisessä Suomessa voisi ajoittain olla 25 astetta pakkasta, maan keski- ja pohjoisosassa jopa 30 astetta tai enemmän, Mäntykannas ennustaa.
Viikon puolivälin jälkeen pakkanen kiristyy kaikkialla Pohjois-Euroopassa samanaikaisesti, eli edessä on todennäköisesti kuluvan talven kulutuspiikki sähkönkäytössä.
Etelässä voi pyryttää sakeasti lunta tiistaiyön ja -aamun aikana, ajokeli on jopa erittäin huono. Loppuviikosta Suomeen on vyörymässä arktisen kylmää ilmamassaa, pakkasta voi olla yli 30 astetta paikoitellen. Lue lisää: https://t.co/aB9g01ycE6 #forecasuomi #pakkanen #lumipyry
— Foreca Suomi (@forecasuomi) January 2, 2023