Jakeluauton kuljettaja ajoi ensin punaisia päin ja sen jälkeen jalkakäytävälle Helsingin keskustassa keskiviikkona.
Tilanne tallentui poliisin ajokameraan. Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Dennis Pasterstein on julkaissut osan videosta Twitterissä, joka on katsottavissa tämän jutun lopussa.
Tallenteelta on nähtävillä, kuinka jakeluauton kuljettaja ajaa ensin Helsingin keskustassa Vilhonkadulla punaisia liikennevaloja päin huolimatta myöskään siitä, että jalankulkija on tulossa ylittämään katua. Jakeluauton saapuessa Helsingin rautatieasemalle kuljettaja pysäköi sen jalkakäytävälle.
Pastersteinin mukaan seurauksena kuljettajalle tuli punaisia liikennevaloja päin ajamisesta 12 päiväsakkoa. Twitterissä häneltä kysytään erikseen, eikö kuljettajalle määrätty sakkoja jalkakäytävälle ajosta.
– Ei, rikosoikeudellista ja hallinnollista sanktiota ei voi antaa samanaikaisesti, Pasterstein vastaa.
Hänen mukaansa kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun jakeluliikenne ei ole sujunut kaikkien sääntöjen mukaan.
– Keskustan jakeluliikenteestä tulee säännöllisesti palautetta, Pasterstein tviittaa.
Keskustan jakeluliikenteestä tulee säännöllisesti palautetta.
Ensin punaisia päin ja sitten vielä lopuksi jalkakäytävälle. Punaisiapäin ajosta 12 päivasakkoa. #Helsinki pic.twitter.com/fcbZVwoO3Z— Dennis Pasterstein (@DPasterstein) December 15, 2022
Ei, rikosoikeudellista ja hallinnollista sanktiota ei voi antaa samanaikaisesti.
— Dennis Pasterstein (@DPasterstein) December 15, 2022