Sää pysyy viileänä, Lapissa alkaa terminen syksy

Suomessa vaikuttaa tulevina viikkoina viileä pohjoisvirtaus.
Ruskaa Helsingissä 4. lokakuuta 2021. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Ruskaa Helsingissä 4. lokakuuta 2021. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Sää on kahdella seuraavallakin viikolla ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmempää, kertoo sääpalveluyritys Foreca.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen uudessa kuukausiennusteessa on Suomen kohdalla sinistä väriä merkkinä keskimääräistä kylmemmistä viikoista syyskuun puolivälin yli.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tulevilla viikoilla Suomessa vaikuttaa korkeapainepainotteinen, viileä pohjoisvirtaus. Sää on vaihtunut helteistä ja kesäisestä lämmöstä syksyisiksi lämpötiloiksi, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Termisen syksyn aikana vuorokauden keskilämpötila on kymmenen ja nollan asteen välillä.

– Kuukausiennusteen ja päivittäisennusteiden perusteella näyttää mahdolliselta, että terminen syksy voisi alkaa jo ainakin osassa Lappia, Rinne sanoo.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos