Lämmin ilmamassa saapumassa Suomeen

Kuluvan vuoden lämpöennätys voi rikkoontua tiistaina maan etelä- ja keskiosissa.
Purjevene Kaivopuiston edustalla Helsingissä 8. toukokuuta. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Purjevene Kaivopuiston edustalla Helsingissä 8. toukokuuta. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomen eteläosien yllä on alkuviikosta lämpöaalto, jonka jälkeen sää muuttuu sateiseksi.

Forecan mukaan lämpötila on maanantaina maan etelä- ja keskiosassa 8–13 astetta ja Lapissa hieman alle kymmenessä asteessa. Poutainen sää jatkuu tiistaina, jolloin voi olla tiedossa yli 15 asteen lämpötiloja harsopilvikerroksen paksuudesta riippuen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vuoden 2022 toistaiseksi korkein lämpötila on 18,6 astetta, joka mitattiin 6. toukokuuta Mikkelin lentoasemalla. On mahdollista, että kyseinen lukema ylittyy tiistaina Etelä- ja Keski-Suomessa.

Suomen ylle leviää keskiviikon vastaisena yönä laaja sadealue, joka tuo mukanaan 5–15 millimetriä vettä ja puuskaista tuulta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Foreca ennustaa sään jatkuvan sateisena myös torstaina, jolloin mukana voi olla yksittäisiä ja heikkoja ukkosia.

Saarta vaivaa poikkeuksellinen sääilmiö.
Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Mainos