Vappuviikon säästä ennustetaan vaihtelevaa. Forecan mukaan välillä paistaa aurinko, mutta sateita voi tulla vetenä, räntänä ja lumena.
Pakkasta voi olla Lapissa päivisin, mutta öisin myös Etelä-Suomessa. Kuukausiennusteen perusteella huhtikuun loppu ja toukokuun alkupuolisko olisivat Suomessa ajankohdan keskimääräisiä lukemia kylmempiä.
– Kevät etenee kuukausiennusteen perusteella hieman aikataulusta jäljessä. Pohjoinen kylmä ilma pitää Suomea otteessaan. Vappuviikon aikana öinen räntäsade on mahdollista etelässäkin. Kuukausiennusteen mukaan tulevat viikot ovat keskilämpötilaltaan vuodenaikaan nähden viileitä, Forecan meteorologi Joanna Rinne sanoo.
Sää on viilenemässä jo viikonlopun aikana. Suomen yllä pysynyt korkeapaine on muuttunut yhä epävakaammaksi.
– Tämän hetken alustavan ennusteen mukaan vappu on melko kolea, mutta ainakaan vaakaräntämyräkkää ei kartoilla näy. Aurinko paistanee osassa Suomea. Mahdollisia sadekuuroja tulee vain paikoin, mutta kaikissa olomuodoissa, Joanna Rinne toteaa.
Suomen yllä olevan ilmamassan arvioidaan olevan ensi viikolla kylmintä keskiviikkona, torstaina ja perjantaina.
Vaikka viikonloppuna pohjoisvirtaus viilentää säätä, keväinen #lämpötila'n #vuorokausivaihtelu on silti suurta. Korkeapainesäässä päivisin #aurinko #lämmittää ja lämpötilat nousee plussalle. Yöllä erityisesti pilvettömillä alueilla on pakkasta. #Kevät #Kesääkohti pic.twitter.com/c6jbPKAM32
— Ilmatieteen laitos (@meteorologit) April 22, 2022
Uusi kuukausiennuste: Miten käy kevään etenemiselle? Tällainen on vapun alustava ennuste – Forecan sääuutiset ja blogi https://t.co/hGIqjjpGIQ #forecasuomi #sää #vappu
— Foreca Suomi (@forecasuomi) April 22, 2022