Verkkouutiset

52 selvittämätöntä jengimurhaa – ”hallituskaan ei usko toimiinsa”

Ruotsin oppositiopuolue moderaatit vaatii hallitukselta kovempia toimia järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aftonbladet on kartoittanut Tukholmassa tapahtuneita ratkaisemattomia murhia, jotka poliisi on yhdistänyt rikollisjengien välienselvityksiin. Vuosien 2015 ja 2019 välillä tällaisia murhia on lehden mukaan ollut 52. Uhrit ovat olleet pääasiassa nuoria miehiä.

Ruotsin hallitus on saanut osakseen kovaa arvostelua jengiytymisongelman huonosta hoidosta. Sisäministeri Mikael Damberg (sd.) kommentoi Aftonbladetin tietoja, että poliisille on taattava parempia työkaluja, ja lisää määrärahoja on jo varattu.

Dambergin mukaan rikollisissa piireissä tehtyjä murhia on vaikea tutkia.

Oppositiopuolue maltillisen kokoomuksen (moderaatit) kansanedustaja Johan Forssell tyrmää hallituksen linjan.

− En ole tavannut poliisissa tai sosiaalihuollossa ketään, joka uskoo hallituksen 34-kohdan ohjelman olevan riittävä vastaus tähän tilanteeseen. En ketään. Tuskin hallitus edes itse uskoo siihen, Forssell sanoo.

Moderaatit ehdottaa yhtenä ratkaisuna niin sanottua tuplarangaistusta niistä rikoksista, jotka on tehty rikollisverkoston toimesta. Forssellin mukaan pidempien vankilarangaistusten avulla pystytään pitämään jengirikollisia poissa kaduilta.

Hän pitää selvittämättömien jengimurhien määrää merkittävänä. Selityksiä voi Forssellin mukaan olla useita. Yksi ilmeinen hänen mielestään on, että jengeissä on hiljaisuuden kulttuuri. Asioista ei puhuta viranomaisille eikä toisille jengiläisille.

Jengiytyminen on ollut kasvava ongelma Ruotsissa jo vuosikaudet. Viimeaikainen trendi on, että jengit houkuttelevat riveihinsä yhä nuorempia. Forssell sanoo kuulleensa poliisilta ja sosiaalipalveluissa työskenteleviltä, että rikollista uraa saatetaan aloittaa jo 10−11 vuoden iässä.

Forssellin mukaan Ruotsissa on tarvetta tarkastella ikää, jolloin rikosoikeudellinen vastuu alkaa. Se ei hänen mukaansa tarkoittaisi, että 15-vuotiaita tai sitä nuorempia tuomittaisiin vankilaan, mutta helpottaisi tutkintaa.

Rikosten rangaistuksia on Forssellin mukaan myös syytä kiristää.

− Kaikkein tehokkainta rikosten torjuntaa tänä päivänä on, että jengejä johtavat ja kokoavat ihmiset asetetaan syytteeseen ja laitetaan lukkojen taakse, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)