Verkkouutiset

Joka päivä 30 ulkomaalaista käryää kaahailusta ilman seurauksia

Suomi ei peri sakkoja edes toisten EU-maiden kansalaisilta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kristillisdemokraattien kansanedustajat ovat Päivi Räsäsen johdolla jättäneet kirjallisen kysymyksen poliisin mahdollisuudesta lähettää ylinopeutta koskeva sakkomääräys ulkomaalaisille kuljettajille.

– Peltipoliisit paljastavat ulkomaisten autojen ylinopeuksia koko ajan enemmän. Kuljettajat eivät tähän asti kuitenkaan ole käytännössä saaneet rangaistusta, sillä poliisi ei ole lähettänyt ylinopeussakkoja Suomen rajojen ulkopuolelle, kysymyksessä todetaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Vuonna 2016 lähettämättä jäi yli 10 000 ylinopeussakkoa. Vuonna 2017 oli 12 000 ulkomaalaista ylinopeustapausta, joista suurin osa on virolaisia. Kun sakon kappalemaksu on keskimäärin 170 euroa, olisi viime vuoden sakkomäärästä kertynyt yhteensä 1,7 miljoonaa euroa.

Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksessa on kansanedustajien mukaan laskettu, että koska yhden sakon lähettäminen maksaa noin 15 euroa, tulee 10 000 sakosta lähettämiskuluja noin 150 000 euroa.

– EU:n lainsäädäntö mahdollistaa automaattivalvonnan sakkojen lähettämisen Suomesta muihin EU-maihin, mutta poliisilta ovat puuttuneet tarvittavat prosessit, joten lähettämistä ei ole otettu käyttöön. Sakko perustuu siihen, että sakotettavan tulee olla oikea kuljettaja. Ulkomaalaisten tapauksissa asian selvittäminen voi olla vaikeaa.

– Tällä hetkellä poliisi tallentaa ylinopeustapaukset järjestelmään siltä varalta, että auto tavoitetaan myöhemmin. Poliisi on kertonut, että se suunnittelee jatkossa lähettävänsä virolaisille kotiin ilmoituksen Suomessa saadusta ylinopeussakosta. Ilmoituksessa annetaan mahdollisuus noutaa sakko Suomesta tai ilmoittaa suomalainen, esimerkiksi työnantajan osoite, johon sakon voi lähettää. Auto ja sen omistaja tai haltija etsintäkuulutetaan, mikäli sakon saaja ei reagoi tiettyyn määräaikaan mennessä.

EU-maiden kansalaisten saamat mutta maksamatta jättämät sakot päätyvät oikeusrekisterikeskuksen pöydälle. Keskus voi lähettää täytäntöönpanopyynnön toiselle EU-maalle, joka voi periä sakot maansa kansalaiselta tai maassa asuvalta henkilöltä. Tällöin rahat perinyt maa pitää rahat.

– Pyyntöjä on lähetetty tänä vuonna yli 400 kappaletta, mikä poliisin mukaan on noin viidesosa siitä, mitä voitaisiin lähettää, jos resurssit riittäisivät.

Poliisin pysäyttämistä EU-kansalaisista yli puolet maksoi sakkonsa vuosina 2013-2014. Rikesakot saaneista luku oli lähes 90 prosenttia.

– Osa ulkomaalaisista kuljettajista ajaa valitettavan holtittomasti, ja he ovat huomanneet, että kaahailusta ei tule minkäänlaista seurausta. Kyse on ennen kaikkea ihmishengistä ja liikenneturvallisuudesta, kirjallisessa kysymyksessä todetaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)