Verkkouutiset

Yhdysvalloissa varaudutaan jo vallanvaihtoon

Valkoinen talo alkaa valmistella Hillary Clintonia ja Donald Trumpia mahdolliseen valintaan presidentiksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sekä republikaanien että demokraattien valittua virallisesti presidenttiehdokkaansa, aloittaa valkoinen talo ehdokkaiden valmistelun mahdolliseen presidenttiyteen, kertoo CNN. Tarkoituksena on varmistaa vallan sulava siirtyminen seuraavalle presidentille, voittaapa vaalit sitten Donald Trump tai Hillary Clinton.

”Rauhanomainen vallan siirtyminen on demokratiamme peruskivi ja presidentti on tehnyt selväksi, että sujuva hallintojen vaihto on yksi hänen kärkitavoitteistaan”, sanoo valkoisen talon tiedottaja Brandi Hoffine.

Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö on jo ollut yhteydessä molempien ehdokkaiden joukkoihin tiedonjakamistilaisuuksien järjestämiseksi liittovaltion hallintoa koskevissa asioissa.

Molemmilla ehdokkailla on nyt myös pääsy tapaamisiin, joissa käsitellään salaista tiedustelutietoa. Molempien ehdokkaiden vastustajat ovat esittäneet mielipiteitä, ettei heille voi luovuttaa luottamuksellista tietoa.

Yhdysvaltain presidentinvaalit käydään marraskuussa. Uuden presidentin on tarkoitus astua virkaansa tammikuun 20. päivä 2017.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)