"Uhka kansalliselle turvallisuudelle", "moraalinvastainen" - suomalaisesitystä halutaan kieltää Venäjällä

Ortodoksiaktivistit vaativat viranomaisia peruuttamaan suomalaisen sirkusesityksen nuorison suojelemiseksi.

  • Globally Wanted

    Globally Wanted -sirkusesitystä vaaditaan peruttavaksi.

    ()

Venäjällä Komin tasavallassa ortodoksiaktivistit haluavat estää Uusi Maailma-sirkusryhmän esityksen maan pääkaupungissa Syktyvkarissa, kertoo The Moscow Times. Permin pyhän Stefanoksen tasavaltalainen ortodoksipedagoginen yhteisö on lähettänyt alueen paikalliselle parlamentille kirjeen, jossa se perustelee vaatimusta kansallisella turvallisuudella.

Yhteisön mukaan Globally Wanted -niminen sirkusesitys on idologisesti vallankumouksellista toimintaa ja saattaisi korruptoida paikallisen nuorison. Tasavallan paikallisparlamentti piti asian tiimoilta hätäistunnon, mutta ei onnistunut päättämään pitäisikö esitys peruuttaa vai ei.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun uskonnolliset aktivistit pyrkivät estämään taide-esityksiä Venäjällä. Teatteri- ja oopperaesityksiä on peruttu viime vuosina esimerkiksi Novosibirskissa, Moskovassa ja Pietarissa muun muassa väitetyn jumalanpilkan vuoksi.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.