Venäjän parlamentin ylähuone päätti keskiviikkona yksimielisesti antaa presidentti Vladimir Putinille oikeuden käyttää Venäjän armeijaa ”terrorismin vastaisessa taistelussa Syyrian presidentti Bashar al-Assadin pyynnöstä”.
Venäjän perustuslaki edellyttää ulkomailla suoritettaville sotatoimille parlamentin muodollista hyväksyntää.
Asiasta kertoo Venäjän valtion uutismedia RT. Sen mukaan Venäjän suunnitelmissa on kyse pelkistä Bashar al-Assadin pyynnöstä suoritettavista ilmaiskuista eikä maaoperaatioista.
Venäjä tukee avoimesti veristä sisällissotaa käyvän presidentti al-Assadin hallintoa. Vladimir Putin teroitti maanantaina YK:n yleiskokouksessa, ettei Venäjä suostu Syyriassa ratkaisuun, jossa al-Assad syöstäisiin vallasta. Putin ehdotti myös uuden terrorismin vastaisen koalition perustamista. Siihen kuuluisivat Venäjän lisäksi Syyria, Irak ja Iran.
Venäjä on siirtänyt viime aikoina suuret määrät hävittäjiä ja muuta sotakalustoa Syyriaan ja Venäjän joukkojen tiedetään jo kartoittaneen maaleja mahdollisille ilmaiskuille.
Venäjän tarkoitusperät ovat epäselvät. Virallisesti operaation ajatuksena on taistella ISIS-jihadistijärjestöä vastaan. Moni kuitenkin uskoo, että Venäjä aikoo iskeä al-Assadin tukena myös hänen hallintoaan vastaan taistelevien kapinallisryhmittymien kimppuun.
Venäjä on lisäksi ilmoittanut alkavansa jakaa tiedustelutietoa Irakin kanssa ja perustanut komentokeskuksen Bagdadiin.