Ruotsalaisasiantuntijat: Venäjä lähetti Krimille Spetsnaz-joukkoja

Ruotsalainen sotahistorioitsija Lars Gyllenhaal pitää päivänselvänä, että Krimin niemimaalla ilman kansallisuustunnuksia operoivat joukot ovat venäläisiä. Gyllenhaal yhtyy arviossaan Sotilasaikakauslehti Suomen Sotilaan asiantuntija Arto Pulkin käsitykseen, jonka mukaan kyseessä ovat VDV:n erikoisjoukot.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi toissapäivänä, että kyseessä ovat paikalliset itsepuolustusjoukot. Asiantuntijat – niin sotilaat kuin toimittajatkin – yhdessä paikallisen väestön kanssa ovat kiistäneet Putinin väitteen.

– Jokainen Venäjän puolustusvoimia tutkinut näkee, että kyseessä ovat venäläiset joukot. Jonkun muun väittäminen on lähinnä absurdia, kerrassaan mieletöntä, Gyllenhaal sanoo Aftonbladetille.

Gyllenhaal on yhdessä Joakim von Braunin kanssa kirjoittanut Venäjän eliittijoukoista teoksen Ryska elitförband.

Gyllenhaal perustelee väitettään sillä, että sotilaat puhuvat venäjää, myöntävät olevansa venäläisiä ja heidän panssariajoneuvonsa ovat venäläisvalmisteisia GAZ Tigr-panssareita, joita käyttävät vain Venäjä ja selvästi kauempana oleva Armenia.

Keskiviikkona Ukrainan sotilasviranomaiset sanoivat myös, että kyseessä eivät ole mitkä tahansa joukot, vaan maahanlaskujoukkojen (VDV) miehiä sekä sotilaita moottoroidusta 18:nnesta panssariprikaatista ja 22:nnesta Spetsnaz-prikaatista.

Gyllenhaal ja von Braun ovat viime päivinä tutustuneet suureen määrään kuvia ja videoita Krimiltä. Heidän mukaansa muun muassa sotilaiden kevlarkypärät ja univormut viittaavat siihen, että kyseessä tosiaan on Spetsnaz.

Spetsnaz on venäjänkielinen yleisnimitys erikoisjoukoille. Nimeä käytetään yleensä Venäjän tiedustelupalvelun terrorismin vastaisista joukoista, sisäministeriön erikoispoliisijoukoista ja armeijan tiedustelupalvelun GRU:n erikoisjoukoista.

Neuvostoliiton aikana Spetsnaz-joukot olivat huippusalaisia ja prikaatit käyttivät palvelusunivormunaan lähimmän tavanomaisen joukko-osaston univormua ja tunnuksia, esimerkiksi tykistön. 1980-luvulla maahanlaskujoukkojen (VDV) univormu standardisoitiin myös Spetsnazin palvelusasuksi näiden läheisen suhteen vuoksi, sillä Spetsnaz-upseereita koulutettiin Rjazanin ilmakuljetusjoukkojen korkeakoulussa yhdeksännessä komppaniassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)