”Venäjällä on selkeät taloudelliset intressit arktisilla alueilla ja se haluaa vahvasti säilyttää asemansa Kaliningradissa. Se ei ole kuitenkaan erityisen kiinnostunut Baltian maista tai Pohjolasta sellaisenaan. Se ei halua rikkoa perinpohjaisesti suhteitaan länteen”, arvostettu Venäjän ja Itä-Euroopan tuntija Edward Lucas kirjoittaa amerikkalaisen CEPA-ajatushautomon (Center for European Policy Analysis) tuoreessa raportissa.
Lucasin kirjoittama raportti koostuu CEPA:n jäsenten arvioista. Raportissa analysoidaan yhdeksän niin sanotun etulinjan maan turvallisuustilannetta suhteessa Venäjään. Etulinjan maiksi katsotaan Tanska, Suomi, Islanti, Norja ja Ruotsi sekä Baltian maat ja Puola.
Raportissa ruoditaan Venäjän yhä aggressiivisemmaksi käyvää Itämeren alueen toimintaa ja pohditaan millaisia vaikutuksia sillä voisi äärimmillään olla Natoon ja alueen valtioiden turvallisuustilanteeseen. Raportissa etulinjan maille suositellaan erilaisia toimia, joilla ne voisivat vastata Venäjän asettamiin turvallisuushaasteisiin.
Verkkouutiset on kertonut raportista muun muassa tässä jutussa.
Venäjä hamuaa valtaa
Raportin mukaan Venäjä pyrkii hankkimaan vaikutusvaltansa takaisin lähialueillaan.
”Tavoite on, että ’mitään ei tapahdu ilman, että me tietäisimme siitä ja että mitään sellaista ei tapahdu, mistä me emme pidä – muuten kaikki ovat omillaan’”, Lucas luonnehtii Venäjän pyrkimyksiä, siteeraten nimeltä mainitsemattoman venäläisvirkamiehen hänelle jo 15 vuotta aiemmin esittämää toteamusta.
CEPA pitää Venäjän täysimittaista sotilaallista hyökkäystä Baltiaan, Pohjoismaihin tai Puolaan epätodennäköisenä, mutta mahdollisena. Raportissa maalaillaan mahdollisia skenaarioita, joissa Venäjä voisi esimerkiksi iskeä Ruotsin Gotlannin saarelle tai johonkin Baltian maista.
Tällaisiin operaatioihin liittyisi kuitenkin CEPA:n mukaan hurjia riskejä.
”Vladimir Putinin hallinto on osoittanut huolestuttavaa riskinottohalua, mutta se ei toimi rämäpäisesti”, Lucas huomauttaa.
Raportissa todetaankin, että Venäjän todennäköisin toimintamalli Itämeren alueella on yhdistelmä pelottelua ja kumouksellista toimintaa.
”Venäjän sotilaallista kiusantekoa onkin ehkä parasta katsoa tältä kantilta – osana psykologista sodankäyntiä. Se saa muut maat näkemään Itämeren valtiot tuhoon tuomittuina ja uhrattavissa olevina sekä ajattelemaan, että riskien ottaminen niiden vuoksi on vaarallista”, Lucas kirjoittaa.
Kalinigradin riski
CEPA:n mukaan kenties vaarallisin Itämeren alueen turvallisuusongelma liittyy Venäjän Kaliningradiin.
Liettuan ja Puolan välissä sijaitseva alue toimii Venäjän Itämeren laivaston tukikohtana. Lisäksi siellä sijaitsevat myös Tšernjahovskin ja Donskoin lentotukikohdat. Alueella ei ole maayhteyttä Venäjään. Kaliningrad on myös usein Venäjän kohua herättäneen Itämeren lentotoiminnan lähtöpaikka tai kohde.
Kaliningrad on riippuvainen Liettuan alueen läpi kulkevista kulku- ja energiayhteyksistä.
”Jos Venäjä onnistuu luomaan häiriön (yhteyksiin) Liettuassa esimerkiksi rautateihin, kaasuputkeen tai sähkölinjoihin kohdistuneen väitetyn terroristihyökkäyksen kautta, voi se väittää, että Liettua pyrkii tukahduttamaan Kaliningradin poliittisista syistä”, Lucas toteaa.
Liettuan entinen pääministeri Andrius Kubilius esitti hiljattain samansuuntaisen arvion Radio Free Europen haastattelussa. Hänen mukaansa Kaliningradin energia- ja kulkuyhteyksiin voitaisiin vaikuttaa tapahtumilla, jotka antaisivat Moskovalle tekosyyn ”aloittaa aggressiivisia toimia”.
CEPA:n raportin mukaan Venäjän olisi helppo väittää kulkuyhteyksien katkeamisen aiheuttavan ”humanitaarisen hätätilanteen”, ja maalata Liettuan viranomaiset joko kykenemättömiksi tai haluttomiksi vastaamaan kriisiin.
”Tämä voisi helposti toimia verukkeena Venäjän vaatimukselle alueellisista oikeuksista, eli käytännössä käytävästä, Liettuassa”, raportissa todetaan.
Lucas kysyykin, olisiko Nato todella valmis sotaan vastustaakseen Venäjän vaatimuksia siitä, että sen asevoimien teknikoille taataan oikeus osallistua Kaliningradin kaasuputken korjaamiseen Liettuassa.
