Verkkouutiset

Kansallinen Rintama ei voittanut Ranskassa

Ranskan äärioikeisto ei onnistunut voittamaan ainuttakaan aluetta maan aluevaalien toisella kierroksella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Marine Le Penin johtama Kansallinen Rintama ei alustavien tulosten mukaan voittanut Ranskan aluevaaleissa ainoallakaan alueella, vaikka ensimmäisen äänestyskierroksen jälkeen puolue johti kuudella alueella kolmestatoista.

Entisen presidentin Nicolas Sarkozyn johtama keskustaoikeisto on saamassa voiton seitsemällä alueella ja istuvan presidentin Francois Hollanden sosialistipuolue on puolestaan menestynyt viidellä alueella.

Le Pen on tunnustanut tappionsa, mutta hän kehotti kannattajiaan jatkamaan taistelua. Hänen mukaansa pääpuolueet yhdistyvät voimansa estääkseen Kansallista Rintamaa nousemasta valtaa.

Hänen mukaansa vaalin tulos ei estä hänen puolueensa takana olevan kansallisen liikkeen jatkuvaa kasvua vaaleista toiseen. Mikään ei voi hänen mukaansa pysäyttää heitä nyt.

Hän muistutti, että kolminkertaistettuaan valtuutettujensa määrän tulee Kansallinen Rintama olemaan suurin oppositiovoima useimmilla Ranskan alueilla.

Ranskan sosialistipääministeri Manuel Valls puolestaan varoitti sunnuntaina illalla ovensuukyselyjen tulosten julkistamisen jälkeen, ettei voitonriemulle ole vielä tilaa, sillä äärioikeiston uhka ei ole hävinnyt.

(BBC, Yle, France24)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)