Brasilialaisen journalisti Betina Antonin alkuperäisenä tavoitteena oli tehdä kirja hänen lapsuutensa opettajasta, Liselotte Bossertista, koska myöhemmin paljastui, että hän oli noin vuosikymmenen ajan majoittanut yhtä maailman tunnetuinta natsirikollista, Josef Mengeleä.
Bossert kuitenkin kieltäytyi antamasta mitään tietoja, joten Anton keskittyi vuosien ajan keräämään aineistoa Mengelen vaiheista Etelä-Amerikasta.
Mengele toimi lääkärinä Auschwitzin keskitysleirillä toukokuusta 1943 tammikuuhun 1945. Hän teki julmia näennäislääketieteellisiä kokeita vangeilla, joiden takia häntä kutsuttiin myös ”Kuoleman enkeliksi”.
Baijerista Argentiinaan
Sodan jälkeen Mengele piileskeli Baijerissa aina vuoteen 1949 saakka, jolloin hänen onnistui siirtyä Argentiinaan ja siellä hänen sopeutumistaan helpottivat monet entiset SS-upseerit, jotka luonnollisesti auttoivat toisiaan. Mutta suhteet olivat joustavia ja perustuivat itse kunkin henkilökohtaisiin kontakteihin. Siten ei ollut mitään laajaa ja järjestäytynyttä avustusorganisaatiota.
Kirjojen ja elokuvien kautta esimerkiksi Odessa-järjestö on saanut lähes myyttisen käsitteen, mutta sen olemassaolosta ei ole mitään todisteita.
Talouden kannalta keskeistä oli, että Mengelen maatalouskoneita valmistava varakas perheyritys lähetti kuukausittain rahaa Josefille. Tuen ansiosta hänen onnistui piilotella melkein 30 vuoden ajan Etelä-Amerikassa.
Maailmansodan jälkeisen Etelä-Amerikan tärkein natsien tukija oli Argentiinan presidentti Juan Perón, joka piti Nürnbergin oikeudenkäyntiä häpeällisenä ja halusi kaikin tavoin auttaa entisen kolmannen valtakunnan vaikuttajia tulemaan maahansa. Siten Buenos Airesiin syntyi laaja natsiyhteisö, johon myös Mengele sulautui. Aluksi hän käytti nimeä Helmut Gregor.
Syyskuussa 1955 Juan Perón syrjäytettiin vallankaappauksessa ja hän joutui pakenemaan maasta. Buenos Airesin natsiyhteisö pelkäsi aluksi turvallisuutensa puolesta, mutta valtaan noussut sotilasjuntta piti suhteet natseihin ennallaan.
Vuonna 1956 Mengele tiettävästi kävi viimeisen kerran Euroopassa. Hän matkusti Sveitsiin tapaamaan poikaansa ja muita sukulaisiaan. Argentiinassa Mengele tunsi olonsa jo niin turvalliseksi, että luopui salanimestään ja elämä alkoi asettua uomiinsa.
Mengele avioitui uudestaan, hankki oman asunnon ja hän pääsi osakkaaksi lääkealan yritykseen ja sitä kautta tarjoutui mahdollisuus palata lääketieteen tutkimuksen pariin. Enää kokeita ei tosin voinut tehdä ihmisillä, kuten Auschwitzissa.
Täysin turvassa Mengele ei ollut, sillä kesällä 1959 Länsi-Saksassa hänestä annettiin vangitsemismääräys liittyen valmisteilla olleeseen laajaan Auschwitz-oikeudenkäyntiin. Saksalaisviranomaiset luulivat luovuttamisprosessin olevan helppoa, mutta jälleen kerran ystävät auttoivat hädässä. Esimerkiksi Länsi-Saksan Argentiinan suurlähettiläs oli entinen natsi, jonka jarrutustyön takia argentiinalaiset viranomaiset saivat virallisen luovutuspyynnön vasta vuotta myöhemmin.
Takaa-ajettuna
Etelä-Amerikan natsiyhteisöissä herätti suurta huolta Israelin tiedustelupalvelu Mossadin operaatio, jossa juutalaisten vankikuljetuksia organisoinut SS-everstiluutnantti Adolf Eichmann siepattiin Israeliin vuonna 1960 ja oikeudenkäynnin jälkeen hänet hirtettiin toukokuussa 1962.
Mengele siirtyi Paraguayhin. jossa maan saksalaistaustainen diktaattori Alfredo Stroessner suhtautui myönteisesti natsipakolaisiin. Paraguayn kansalaisuus edellytti viiden vuoden asumista maassa, mutta tämäkin ongelma ratkaistiin nopeasti ja pian José Mengele -niminen mies sai passin.
Mengele tiesi, että Mossad oli hänen perässään, joten hän siirtyi jo parin vuoden päästä Brasiliaan nimellä Peter Hochbichler. Siirtyminen Brasiliaan oli järkevää, sillä israelilaisagentit palasivat Etelä-Amerikkaan aikomuksenaan napata pahamaineinen lääkäri. Mossad oli saanut vihjeen, että Mengele asui São Paulon lähistöllä.
Iskuryhmä kierteli seutuja noin puolentoista viikon ajan, kun miehet yllättäen näkivät Mengelen erään auton ikkunan takana. Agentit ottivat miehestä valokuvan myöhempiä toimenpiteitä varten. Takaa-ajajat olivat varmoja, että maailman etsityin natsilääkäri saataisiin pian kiinni, mutta Israelin hallituksen vaihduttua operaatio keskeytettiin ja Mossadin Etelä-Amerikan agentit komennettiin muihin tehtäviin.
Seuraavat vuodet Mengele oli jatkuvasti varuillaan, mutta hän saattoi kannattajiensa ansiosta elää haluamallaan tavalla. Hän puhui saksaa, piti kiinni tottumuksistaan ja aatteestaan ja jopa ylläpiti kontakteja synnyinmaahansa.
Samaan aikaan maailmalla velloi mitä erilaisimpia teorioita Mengelen olinpaikasta. Yleisimmän uskomuksen mukaan hän piileskeli Paraguayssa. Monet natsienmetsästäjät väittivät nähneensä hänet Bahamalla, Argentiinan Patagoniassa tai Uruguayssa.
Vuonna 1979 Mengele menehtyi uimarannalla sairaskohtaukseen. Hänet haudattiin Wolfgang Gerhard -nimellä São Paulon liepeillä sijaitsevaan kalmistoon.
Betina Anton: Mengelen vuodet Etelä-Amerikassa. Portugalista suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä. 368 sivua. Minerva Kustannus.
