Verkkouutiset

Suuri venäläislehti kertoi Vladimir Putinin eroavan 2017, sitten uutinen katosi

Uutinen, jossa ennustettiin Venäjän presidentin jättävän pian tehtävänsä, katosi selittämättömästi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Moskovski Komsomoletsin julkaisema juttu, jossa povattiin Vladimir Putinin eroavan virastaan, on kadonnut lehden verkkosivuilta. Lehti on eräs Venäjän suurimpia printtijulkaisuja.

Asiasta uutisoivan Moscow Timesin mukaan Moskovan valtiollisen kansainvälisten suhteiden instituutin professori Valeri Solovei kertoi jutussa, että Venäjän presidentti on hiljattain ”kohdannut ongelmia”, joiden johdosta hänen on siirrettävä valta seuraajalleen.

Solovei tunnetaan hyvin Kremlin sisäpiiristä perillä olevana asiantuntijana. Esimerkiksi aiemmin tänä vuonna hän ennusti oikein, että Anton Vaino korvaa Sergei Ivanovin Venäjän presidentinhallinnon kansliapäällikkönä.

Professori on kieltäytynyt kommentoimasta pian julkaisun jälkeen hävinneen haastattelunsa kohtaloa. Juttu oli kuitenkin vielä sunnuntaina iltapäivällä löydettävissä arkistotyökalun avulla. Siihen voi tutustua tämän linkin takaa.

Lehden päätoimittaja ja omistaja Pavel Gusov on kertonut, että juttu poistettiin, kun ”siinä havaittiin useita faktavirheitä”. Hänen mukaansa niiden korjaaminen vie ”useita päiviä”.

Valeri Solovei ennustaa poistetussa haastattelussa, että Kreml saattaa järjestää ennenaikaiset presidentinvaalit jo ensi keväänä sen sijaan, että se odottaisi Putinin kauden päättymistä vuonna 2018. Solovei väittää myös, ettei Vladimir Putin aio hakea enää uutta kautta.

Solovein tietojen mukaan Venäjän hallinnon on määrä kertoa uusista suunnitelmistaan jo joulukuun aikana. Hän kertoo Putinin kohdanneen ongelmia, joiden vuoksi ”hänen on oltava pois julkisuudesta useita kuukausia”. Presidentti on Solovein mukaan myös pettynyt nykyiseen lähipiiriinsä ja epäilee heidän kykyään johtaa Venäjää kansainvälisessä politiikassa ja kehittää maan suhteita länteen.

Vladimir Putinin seuraajaksi Solovei povaa nykyistä pääministeri Dmitri Medvedeviä. Hän toimi Venäjän presidenttinä Putinin niin kutsutun välikauden aikana vuosina 2008–2012. Putin oli itse tuolloin pääministeri. Valeri Solovein mukaan Kremlin ”kovan linjan poliitikot” vastustavat kuitenkin Medvedevin nousua maan johtoon. Toisena mahdollisena seuraajana pidetään entistä kansliapäällikkö Ivanovia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)