Ilja Jashin julkaisi maanantaina Facebookissa tietoja Moskovassa helmikuun lopussa murhatun oppositiojohtajan Boris Nemtsovin valmistelemasta Ukraina-raportista. Raportin kerrotaan sisältävän runsaasti tietoja Itä-Ukrainassa operoivista venäläisjoukoista.
Asiasta uutisoi Meduza.
Jashin kertoo Venäjän maksaneen 3 miljoonan ruplan, eli noin 50 000 euron, korvaukset kaikkien Ukrainassa 2014 kesällä kuolleiden ”lomalla olleiden” venäläissotilaiden omaisille. Jashin väittää viranomaisten vaatineen omaisia allekirjoittamaan tiukat salassapitosopimukset vastineeksi rahoista. Sopimuksen rikkomisesta seuraa ankara sanktio.
Jashinin mukaan korvaukset ja sopimukset ovat syy siihen, mikseivät perheet tule julkisuuteen.
Tilanteen kerrotaan kuitenkin muuttuneen tänä vuonna. Jashin kertoo Nemtsovin lähteisiin viitaten, etteivät tammi- ja helmikuussa Ukrainassa menehtyneiden sotilaiden omaiset ole saaneet mitään korvauksia. Silti omaiset ovat Jashinin mukaan liian peloissaan seurauksista, uskaltaakseen puhua medialle.
Nemtsovin raportti julkaistaan viimeisteltynä huhtikuussa.
Verkkouutiset on kertonut Ukrainassa menehtyneistä venäläissotilasta muun muassa näissä jutuissa:
Ukrainassa kuolleen venäläisupseerin vaimo paljasti: ”hän ei ollut vapaaehtoinen”
Oudot miehet vartioivat hautausmaita – venäläissotilaiden kuolemia tutkivien kimppuun käydään