Kansa kapinoi ISIS:n pääkaupungissa

Syyrian Rakkan asukkaat ovat alkaneet vastustaa ISIS-jihadistijärjestön valtaa.

  • ISIS-kulkue Syyrian Rakkassa järjestön propagandavideolla.

    ()

Tavallinen kansa on alkanut saada tarpeekseen jihadistien vallasta ISIS-järjestön pääkaupungikseen julistamassa Syyrian Rakkassa.

Gulf Newsin mukaan vastarintatoiminta on vielä pienimuotoista ja sitä pyöritetään maan alta. Avoin kapinahenki on kuitenkin suuri muutos aiempaan. Aktivistien toiminta on ensimmäinen kerta, kun ISIS:n hirmuhallintoon alistetut rakkalaiset ovat ryhtyneet näkyviin toimiin ISIS:tä vastaan.

Mediatietojen mukaan ISIS:n vastustajat levittävät etenkin kaupungin moskeijoiden edustoille salaa vastarintaan yllyttäviä pamfletteja sekä maalaavat rakennusten seiniin ISIS-vastaisia graffiteja.

Useissa Lähi-idän medioissa on myös liikkunut jopa väitteitä siitä, että aktivistit olisivat ottaneet kolme kaupungin asuinalueista hallintaansa. Gulf Newsin mukaan aktivistit olivat kuitenkin vain laskeneet ISIS:n mustat liput alueiden saloista ja korvanneet ne Syyrian lipuilla.

Rakkasta on myös viime aikoina alkanut virrata Internetin välityksellä runsaasti salakuvattua videomateriaalia ja tarinoita elämästä ISIS:n vallan alla.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.