Verkkouutiset

Islamistien ”Troijan hevonen” sumutti viranomaisia brittikouluissa

Britanniaa kuohuttava kouluskandaali paisuu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Telegraph-lehden mukaan niin kutsutussa ”Troijan hevonen” -juonessa mukana olleet koulut esittivät viranomaisille edistävänsä kulttuurien ja sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Monissa niistä seurattiin lehtitietojen mukaan kuitenkin tiukasti Islamin oppeja ja muun muassa eroteltiin oppilaita sukupuolen ja uskonnon perusteella.

Kohu sai alkunsa, kun brittiviranomaiset saivat maaliskuussa tietoonsa vuodetun kirjeen, jossa pieni joukko ääri-islamisteja suunnitteli, kuinka Birminghamilaisia kouluja voitaisiin ottaa haltuun sisältä päin ja kääntää islamilaisiksi.

Kirjeen laatija muun muassa kehuu, kuinka yksi rehtori on jo saatu korvattua uudella ja kehottaa vanhempia valittamaan koulujen johdosta ja opetuksesta, jotta koulujen nykyistä hallintoa saataisiin korvattua muslimeilla.

Kirjeessä todetaan monien Birminghamin koulujen olevan hyviä kohteita, koska niitä valvotaan kehnosti ja niissä on suuret määrät muslimioppilaita.

Viranomaiset alkoivat tutkia kirjettä pian sen julkitulon jälkeen.

Monissa Birminghamin kouluissa on väitetysti eroteltu oppilaita näiden uskonnon ja sukupuolen perusteella, muokattu opetussuunnitelmia paremmin Islamin oppeja vastaaviksi sekä esimerkiksi laiminlyöty seksuaalivalistusta ja taideaineiden opetusta.

Viranomaisten mukaan joissain tutkimuksien kohteena olleissa kouluissa alettiin yllättäen järjestää lavastettuja oppitunteja ja kristillisiä tilaisuuksia, joiden tarkoituksena oli mitä ilmeisimmin luoda todellista tasa-arvoisempi kuva koulujen arjesta niitä tutkiville tarkastajille.

Britannian opetusviranomaisten ryhtyvät erityistoimenpiteisiin tutkimuksissa koulujärjestelmän vaatimusten vastaiseksi todetuissa kouluissa. Koulut on tarkoitus saada jälleen tarjoamaan laaja-alaista ja tasapainoista opetusta.

Kouluihin aletaan myös tehdä pistotarkastuksia.

Toistaiseksi ainakin kuusi koulua aiotaan asettaa tarkkailuun, mikä saattaa johtaa jopa niiden koko hallinnon korvaamiseen. Yhdeksän koulun tilanteen katsottiin vaativan parannuksia.

Britannian pääministeri David Cameron on vaatinut opetusviranomaisia reagoimaan tilanteeseen vahvasti.

”Lastemme suojeleminen on yksi hallituksen tärkeimmistä tehtävistä. Siksi tämä Birminghamin kouluissa väitetysti koettu ääri-islamismi vaatii voimakkaan vastauksen”, Cameron totesi ennen opetusviranomaisten asiasta laatiman raportin julkistamista.

Monet ovat pitäneet kirjeestä seuranneita tutkimuksia ja kohua noitavainona. Kriitikoiden mukaan Britannian opetusviranomaisten tutkimukset ovat olleet puolueellisia ja epäammattimaisia.

”Kirje on väärennös, jota käytetään meitä vastaan ja jonka avulla muslimeista yritetään tehdä syntipukkeja”, Bordesley Greenin Al-Hijrah -koulun erotettu johtaja Waseem Yaqub kommentoi BBC:lle toukokuussa.

Al-Hijrah -koulu ei kuulu Troijan hevonen-juonen vuoksi tutkinnassa oleviin 25 kouluun. Alueen paikallishallinto asetti sen kuitenkin erityistarkkailuun vuonna 2013 ja korvasi sen johdon laskevan tason ja taloudellisten ongelmien vuoksi.

Monien tutkinnan kohteiksi joutuneiden koulujen uskotaan suunnittelevan kanteiden nostamista viranomaisia vastaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)