Verkkouutiset

Kaksi uutta siirtolaisvenettä merihädässä Välimerellä – EU-johto hätäkokoukseen

Maltan ja Italian viranomaiset ovat vastanneet ainakin kahden pakolaisveneen hätäkutsuihin samalla, kun EU-johto ilmoitti kokoontuvansa hätäkokoukseen Välimeren tilanteen vuoksi
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU-johtajien on määrä keskustella Välimeren siirtolaisten tilanteesta torstaina järjestettävässä hätäkokouksessa.

Noin 700 ihmisen uskotaan kuolleen sunnuntaina, kun Libyasta lähtenyt siirtolaisvene kaatui avomerellä. Veneessä olijoista vain kymmeniä saatiin pelastettua. Tapahtuma on nostanut Välimeren siirtolaistilanteen jälleen tapetille.

Maanantaina Italian ja Maltan viranomaiset kertoivat ainakin kahdesta uudesta pelastusoperaatiosta Välimerellä. Yhteensä veneissä uskotaan olevan yli 400 ihmistä.

EU-johdon vastauksia siirtolaiskriisiin on arvosteltu. Ruotsalainen europarlamentaarikko Cecilia Wikström vertasi nykytilannetta holokaustiin maanantaina antamassaan haastattelussa. Hänen mukaansa EU-maiden olisi tehtävä kaikkensa, jotta siirtolaisille voitaisiin taata turvallinen pääsy Eurooppaan.

BBC:n mukaan joissakin EU-maissa ollaan sitä mieltä, että Välimeren partiointia olisi lisättävä. Toiset taas ehdottavat leirien perustamista Pohjois-Afrikkaan. Tämä mahdollistaisi turvapaikan hakemisen ilman, että ihmisten tarvitsisi ylittää Välimerta.

”Välimeri on meidän meremme ja meidän on toimittava yhdessä eurooppalaisina. Euroopan unioni rakentuu ihmisoikeuksien, ihmisarvon ja ihmiselämän suojelemiselle. Meidän on oltava tässä johdonmukaisia”, EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini kommentoi.

YK:n tilastot antavat karun kuvan Välimeren tämänhetkisestä tilanteesta. Huhtikuussa merialueelta pelastettiin pelkästään yhden viikon aikana kaikkiaan 13 500 siirtolaista. Peräti 1 600 uskotaan puolestaan menehtyneen tämän vuoden aikana merta ylittäessään. Viime vuonna Välimeren ylitti arviolta 218 000 siirtolaista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)