Donald Trump on ehtinyt jo muun muassa allekirjoittaa presidentin asetuksen, jolla ns. Obamacaren eli edellisen presidentin luoman sairausvakuutusjärjestelmän kuluja määrätään minimoimaan.
Presidentti on myös allekirjoittanut ”Hulluksi Koiraksi” nimetyn puolustusministeri James Mattisin poikkeusluvan toimia puolustusministerinä. Mattisin kannatus on tosin ollut erittäin suurta myös senaatissa yli puoluerajojen, mutta hänen aktiivisotilasurastaan ei ole kulunut riittävää karenssiaikaa.
The Telegraphin mukaan Trump on myös palauttanut Yhdistyneen kuningaskunnan sodanaikaista pääministeriä Winston Churchillia esittävän veistoksen Valkoisen talon toimistoon.
Edellinen presidentti Barack Obama korvasi itsekin pääministerinä toimineen Tony Blairin George W. Bushille lahjoittaman teoksen vuonna 2009 Martin Luther Kingin rintakuvalla.