Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan 200 tarkastellusta ammatista enää vain 43 ammatissa arvioidaan olevan työvoiman ylitarjontaa, kun vuosi sitten liikaa hakijoita oli 70 ammatissa. Eniten ylitarjontaa on yleissihteereistä.
Sen sijaan työvoimapulasta kärsivien ammattien määrä on kaksinkertaistunut vuodentakaisesta. Näitä ammatteja havaittiin uusimmassa ammattibarometrissä 24, kun vuotta aikaisemmin niitä arvioitiin olevan 12.
Toisaalta tällä kertaa ei havaittu lainkaan ammatteja, joissa olisi paljon pulaa työnhakijoista. Vuosi sitten lääkärit, ylilääkärit ja erikoislääkärit määriteltiin vielä tällaisiksi ammateiksi.
– Työvoimapula ei siis ole kärjistymässä joissakin ammateissa, vaan laajenemassa useampiin ammatteihin, arvioi neuvotteleva virkamies Mika Tuomaala työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.
Pulaa työvoimasta on varsinkin terveys- ja sosiaalialalla, joka kattaa noin puolet pula-ammateista. Suurin pula on nyt puheterapeuteista. Terveys- ja sosiaalialalla on lisäksi yleistymässä pula kodinhoitajista.
Työvoimapulan rakennusalalla havaittiin ammattibarometrissä olevan edelleen yleistymässä. Eniten pulaa on rakennusalan työnjohtajista.
Työvoiman kysyntä kasvaa myös selvästi eräissä teollisuuden alan ammateissa, kuten hitsaajissa ja koneistajissa.
Tiedot perustuvat te-toimistoissa helmi-maaliskuussa tehtyyn arvioon siitä, miten kysyntä ja tarjonta kohtaavat lähitulevaisuudessa noin 200 ammatissa.