Verkkouutiset

Suomen Pankki: Venäjän ongelmien syynä ”erikoislaatuinen talousjärjestelmä”

Valtio hallitsee bisneskenttää, ja venäläisyritykset tavoittelevat vain pikavoittoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän ongelmien taustalla on pitkään jatkunut kehitys, joka jarruttaa yritysten toimintaa, arvioi Suomen Pankki (SP).

– ​Perussyy talouskasvun jo vuosia kestäneeseen hidastumiseen on viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana rakentunut erikoislaatuinen talousjärjestelmä, joka ei kannusta normaaliin yritystoimintaan, SP toteaa katsauksessaan.

Venäjän valtio on viime vuosina lisännyt osallistumistaan maan taloudelliseen toimintaan. Venäjää hallitsevat suuret valtionyhtiöt ja valtiota lähellä toimivat yhtiöt, jotka eivät tehosta toimintaansa.

– Ne pyrkivät maksimoimaan valtiolta saatavia erilaisia etuisuuksia ja tukia ja pääsemään toimittajiksi julkisiin hankintoihin.

SP:n mukaan yritystoimintaa ohjailevat vääränlaiset kannustimet, jotka leviävät valtionyhtiöistä koko talouteen. Tästä seuraa, että yritykset toimivat lyhytjänteisesti.

– Yritysten kannattaa tavoitella nopeita voittoja sen sijaan, että ne investoisivat tulevaisuutta varten.

Lisää vaikeuksia Venäjälle aiheutuu siitä, että öljyn hinta on laskenut nopeasti, minkä vuoksi valtion tulot romahtavat. Jo sitä ennen Ukrainan kriisistä seuranneet EU-pakotteet ja Venäjän asettamat vastapakotteet ovat lisänneet epävarmuutta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)