Joukkokannetta valmisteleva asianajaja Herkko Hietanen kertoo muun muassa Turun Sanomien julkaisemassa jutussa aloittavansa korvausneuvottelut rengasyrityksen kanssa huhtikuun alussa.
Hänen mukaansa joukossa on ihmisiä ja yrityksiä, joista osa on hankkinut autoihinsa vuosien varrella useat renkaat.
– Vaikka kantajien määrä on sadoissa, rengassarjoja on kuitenkin huomattavasti enemmän. Ei tässä varmaan puhuta miljoonakorvauksista, enkä usko, että tällä on yhtiön tulokseen merkittävää vaikutusta, mutta monelle asiakkaalle periaate on rahallista hyvitystä tärkeämpi, Hietanen kertoo lehdelle.
Käytännössä puhutaan kaikkiaan muutamien kymmenien tuhansien eurojen korvauksista.
Hietasen mukaan testivoittaja- ja keskivertorenkaalla on ollut noin 30 prosentin hintaero. Hän pitääkin 30 prosentin hinnanalennusta sopivana korvauksena noin 400–1600 euron arvoisesta rengassarjasta.
– Näyttäisi siltä, että ilman näitä vilppejä renkaat olisivat sijoittuneet keskisarjaan. Alennusprosentti on laskettu tämän perusteella, Hietanen sanoo.
Joukkokanteeseen voi ilmoittautua mukaan vielä maaliskuun loppuun saakka.