Ilmarisen sijoitusjohtaja Mikko Mursula arvioi edelleen alhaisena pysyvän korkotason tuovan haasteita sijoittajille.
– Ilmarinen, kuten muutkin kaltaisemme sijoittajat, etsii nyt vaihtoehtoja korkosijoituksille. Kiinnostavia kohteita ovat esimerkiksi erilaiset reaaliomaisuusluokat kuten kiinteistöt ja infrastruktuuri, mutta myös tasaista ja riittävän korkeaa osinkovirtaa tarjoavat osakkeet. Myös heiluva osakemarkkina tulee tarjoamaan kaltaisellemme pitkäaikaissijoittajalle hyviä mahdollisuuksia, Mursula kertoo Ilmarisen verkkosivujen uutishuoneessa.
Hänen mielestään on myös mielenkiintoista pohtia, ennakoivatko 16 vuoden pohjalukemissa olevat raaka-ainehinnat taloustaantumaa vai onko niillä kasvua kiihdyttävä vaikutus raaka-aineiden ostajille.
Huomion kohteena ovat hänen mukaansa myös edelleen keskuspankkien tekemiset sekä USA:n ja Kiinan talouskasvun vauhti. Hän arvelee, että Eurooppa saattaa yllättää myönteisesti pitkän hiljaisemman kauden jälkeen.
Ilmarisen sijoitusomaisuus on 5,8 miljardia euroa. Noin kolmannes yhtiön sijoituksista on Mursulan mukaan Suomessa, esimerkiksi kiinteistösalkusta 85 prosenttia ja listatusta osakesalkusta noin 30 prosenttia.
Hän muistuttaa myös, että työeläkeyhtiöt eivät tavoittele maksimaalista tuottoa vaan riittävää tuottoa vakavaraisuustilanne huomioiden. Rahastoidut varat pitää sijoittaa sekä tuottavasti että turvaavasti tulevien eläkkeiden maksua varten.
Ilmarisen ja muiden työeläkeyhtiöiden sijoitustoimintaa ohjaa vakavaraisuuskehikko, joka määrittelee kunkin työeläkeyhtiön riskitason, kuten esimerkiksi osakkeiden osuuden sijoitusomaisuudesta.
Viime vuosi oli Mursulan mukaan sijoittajalle pomppuisa ja epävarma, mutta silti Ilmarinen onnistui hänen mielestään sijoituksissaan hyvin ja tuotto nousi kuuteen prosenttiin.