Näin toteavat kansanedustaja, keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko, kansanedustaja Arja Juvonen (ps.) ja kansanedustaja, kokoomuksen varapuheenjohtaja Anne-Mari Virolainen.
– Yhdensuuntaista tämän tavoitteen kanssa on se, että hankintalain kokonaisuudistuksen lakiehdotus sisältää omat säännöksensä sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnoille sekä muille erityisille palveluhankinnoille, sanovat kansanedustajat.
Hallituspuolueet ovat linjanneet, että sote-uudistuksessa palvelut tuotetaan monituottajamallilla.
Hallituspuolueiden kolmikon mukaan usein keskustelu rajautuu vain julkisen ja yksityisen tuottajan välille, vaikka todellisuudessa järjestöt tuottavat merkittävän osan sosiaalipalveluista, muun muassa iäkkäiden ja vammaisten osalta.
– Näemme, että järjestöillä on keskeinen rooli palveluiden tuottajana myös jatkossa, Saarikko, Juvonen ja Virolainen toteavat.
Heidän mukaansa hallituksen tavoitteena on henkilökohtaisen budjetoinnin mallin tuominen yhdeksi asiakkaan valinnanvapautta vahvistavaksi ja toteuttavaksi sote-palvelujen toteuttamistavaksi.
– Malli voisi olla valinnanvapautta koskevan lainsäädännön keskeinen osa. Ennen laajempaa käyttöönottoa hallitus voi edistää henkilökohtaista budjetointia alueellisten kokeilujen kautta. Henkilökohtainen budjetointi on tärkeä väline sen varmistamisessa, että jatkossa hankintalain kaavamainen soveltaminen ei ole automaattinen ja ainut toteuttamistapa haavoittuvien ryhmien palveluissa, Saarikko, Juvonen ja Virolainen selittävät.
Henkilökohtainen budjetti
Henkilökohtaisessa budjetoinnissa palvelujen käyttäjälle muodostetaan hänen tuen tarpeidensa ja niiden kustannusten pohjalta määritetty henkilökohtainen budjetti.
– Yksinkertaisimmillaan henkilökohtainen budjetti tekee sekä asiakkaalle että työntekijälle näkyväksi sen taloudellisen resurssin, joka henkilön palvelujen järjestämiseen käytetään. Samalla on kuitenkin varmistettava riittävä tuki budjetin käytössä esimerkiksi vammaiselle henkilölle.
Selkein soveltamisala tälle lienee hallituspuolueiden edustajien mukaan esimerkiksi vammaisten tai ikäihmisten asumispalvelut sekä omaishoitoa tukevat palvelut. Pidämme kuitenkin mahdollisena, että henkilökohtaista budjetointia laajennettaisiin myös osaksi lasten ja perheiden palvelujen toteuttamista.
Saarikon, Juvosen ja Virolaisen mukaan henkilökohtaista budjetointia on kokeiltu Suomessa useissa kunnissa ja asiaa on työstetty järjestökentällä.
– Kansainväliset kokemukset siitä ovat myös rohkaisevia. Saatujen kokemusten valossa näemme, että henkilökohtaisella budjetoinnilla olisi mahdollista varmistaa se, että palvelut vastaavat asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin ja niiden toteutus on kustannustehokasta sekä ennen muuta vaikuttavaa, he sanovat.
Saarikko, Juvonen ja Virolainen toteavat, että mallin keskeisimmät periaatteet liittyvät itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen, valinnanvapauteen ja osallisuuden vahvistamiseen.
– Asiakas määrittelee itse tarpeensa ja sen, miten niihin haluaa vastattavan. Parhaimmillaan muutos hankintalain kankeasta soveltamisesta kohti henkilökohtaista budjetointia tukee ihmisen omaehtoista elämää paremmin.
