Kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) arvioi, että oppivelvollisuusiän nostamisen hinta on selvästi enemmän kuin julkisuudessa on viime päivinä esitetty.
– Opetusministeri arvioi, että oppivelvollisuusiän nostaminen maksaa 14 miljoonaa, Kuntaliiton mielestä noin 70 miljoonaa euroa. Kun katson, mitä tyttäreni oppikirjat lukiossa maksavat, Kuntaliiton luku tuntuu intuition perusteella olevan lähempänä totuutta, hän kirjoittaa blogissaan.
Soininvaara muistuttaa, että oppivelvollisuusiän nostamisen suurin kuluerä ovat oppikirjat, jotka perustuslain mukaan pitää jakaa oppilaille ilmaiseksi.
Hänen mielestään oppikirjojen kierrätys tuo uusia ongelmia, koska kirjan painaminen maksaa vain euron, mutta kirjojen sisältöjen tuottaminen on selvästi kalliimpaa. Jos oppikirjoja kierrätetään, niiden tekijöiltä jää tuloja saamatta.
– Varmaankin oppikirjabisneksessä syntyy joillekin perusteettoman suuria tuloja, mutta suurin osa oppikirjojen tekijöistä saa tuloja varsin kohtuullisesti, Soininvaara toteaa.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen arvion mukaan oppivelvollisuusiän nosto maksaa 15–29 miljoonaa euroa. Kuntaliitto puolestaan arvioi, että hintalappu nousee 55 miljoonaan.